28.5.2013
Kovaa peliä Routiolla
Roution ja Jalavan koulun reilu 200 lasta sai viime perjantaina käyttöönsä ikioman monitoimikentän. SSO:n, Palloliiton ja Lohjan kaupungin kanssa yhteistyössä rakennettu kenttä liikuttaa lapsia välituntien lisäksi myös vapaa-ajalla.Järjestyksessään 20. Ässäkenttä vihittiin juhlallisin menoin käyttöön avajaisissa 24.5.2013. Lapset eivät tosin malttaneet odottaa virallisen osuuden alkamista, vaan kentällä palloteltiin jo ennen vihkimistä.Ässäkentän nimestä järjestettiin kilpailu ja vihkiäistilaisuudessa kentän nimeksi paljastettiin koulun entisen, nykyään eläkkeellä olevan rehtorin Reijo Siltasaaren mukaan "Siltis". Muodollisuuksien jälkeen pelattiin kentän virallinen avausottelu Päättäjät – Roution ja Jalavan koulu, jonka oppilaat voittivat kirkkaasti.Jalkapallon lisäksi kentällä voi pelata esimerkiksi koripalloa. Kentän voi myös talvisin jäädyttää luistelukentäksi. Yhteisillä pelisäännöillä niin välitunneilla kuin vapaa-ajallakin varmistetaan, että kaikki saavat nauttia kentän mahdollisuuksista tasapuolisesti. Oppilaat ovat itse laatineet säännöt.
