23.2.2013
Kolumni: Remonttikipinä ammattilaisen avulla
Seison uuden asuntomme kynnyksellä. Eteisen seinäpinnassa irvistelee lasikuitutapetti. Kylpyhuoneessa silmille lävähtävät Välimeren väriset kaakelit. Tällaisen näyn edessä remonttitaidotonta hirvittää. Yhtenä vaihtoehtona on kutsua apuun suunnittelun ammattilainen.Hyvä suunnittelu on usein kaiken tekemisen lähtökohta. Yksi kilauttaa apuun kaverit. Toinen tekee lähes kaiken itse. Kolmas teetättää mahdollisimman paljon ammattilaisilla. Joka tapauksessa ilman hyvää suunnittelua on vaikea luoda onnistunut ratkaisu kodin uuteen ilmeeseen. Samalla säästyy turhilta tai jopa vääriltä hankinnoilta.Suunnittelun ammattilaisen voi etsiä esimerkiksi internetsivuja selailemalla. Sivustoilta löytyy yleensä ammattilaisen aikaisemmin tekemiä töitä, joita kannattaa fiilistellä. Kuvat kertovat suunnittelijan ajattelusta suhteessa tilaan. Kuvien avulla voi miettiä, sopivatko ne omaan ajatteluun ja toiveisiin.Suunnittelun osa-alueet sovitaan yhdessä suunnittelijan kanssa ja suunnittelusta tehdään sopimus. Meillä käytiin tila tilalta läpi toivomukset, ideat ja ajatukset. Suunnittelija kuunteli, kirjoitti muistiinpanoja ja teki lisäkysymyksiä. Lopuksi katsottiin läpi sisustusalan lehtiä. Olin merkannut niihin silmää miellyttäviä tilaratkaisuja ja värivalintoja. Lisäksi kerroin esimerkkejä siitä, mitkä tyylit ja värit eivät innosta.
