7.12.2021
Kaupan median trendit maailmalla ja Suomessa
Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta Amazonin, Krogerin, CVS:n tai Walmartin kaltaisten kaupan medioiden menestystarinoista maailmalla. Kaupan media on aihe, joka puhuttaa nyt laajalti markkinointialan toimijoita. Globaali innostus on suurta. Ei ole liioiteltua sanoa, että kaupan media on yksi merkittävimmistä globaaleista markkinointitrendeistä.Kun perinteinen markkinointi on ollut pandemia-aikana ahdingossa, kaupan media on uinut
vastavirtaan ja vahvistanut jatkuvasti asemaansa. Koronavirus on tehnyt
mainostajista markkinointieurojensa suhteen entistä tarkempia. Investoinnit
markkinointiin pitää pystyä perustelemaan ja tulokset näyttämään. Kaupan media
pystyy vastaamaan markkinoijan vaativimpiin toiveisiin.Ajan henki on selvä, eikä sille näy muutosta pandemian jälkeenkään: Asiakkaat eivät siedä
turhaa markkinointia. Mainostajien näkökulmasta turha markkinointi on hävikkiä.
Hävikkimarkkinointi on punainen vaate niin mainostajille kuin kuluttajillekin. Hävikkimarkkinoinnin sijaan palveleva markkinointi tähtää asiakaskokemuksen parantamiseen. Palvelevan markkinoinnin pihvi piileekin verkkokaupan kasvussa ja
asiakaskokemuksen parantamisessa kaupan median monipuolisella keinovalikoimalla
kasvavissa digitaalisissa palveluissa.
Kaupan median ratkaisut kaikkialla maailmassa pyrkivätkin antamaan arvokkaita vastauksia yritysten liiketoiminnalle äärimmäisen olennaisiin kysymyksiin: Mikä
aiheutti tuotteemme äkillisen myynnin kasvun? Saimmeko kenties uusia asiakkaita
kilpailijalta? Miksi toisen tuotteen myynti sakkaa? Mihin kellonaikaan tuotteen
menekki on suurinta ja missä päin Suomea? Ostaako tuotteitamme laaja joukko
uusia tai satunnaisia asiakkaita, vai pienempi joukko sitoutuneita
vakioasiakkaita? Menetämmekö enemmän asiakkaita kuin saamme uusia? Minkä muiden
tuoteryhmien kanssa tuotettamme useimmiten ostetaan?SOK tuo maailman opit SuomeenKun korona on kurittanut perinteisten markkinointialan toimijoiden tulosta, kaupan media on uinut Suomessakin vastavirtaan. Kaupan median kyky vastata erilaisiin liiketoiminnan
kannalta olennaisiin kysymyksiin tarkasti ja luotettavasti sekä mitata tuloksia
on vakuuttanut mainostaja-asiakkaat. S-ryhmä alkoi Suomessa luoda omaa kaupan
median konseptiaan, Smart Marketingia, kolme vuotta sitten. Ajatuksenamme on
tuoda kansainväliset asiakasymmärryksen opit suomalaiseen toimintakulttuuriin
sopiviksi. Kaupan alan mediaksi ryhtyminen ei ikävä kyllä käy käden käänteessä.
Toimeen ryhtyminen vaatii valtavasti taidollisia, tiedollisia ja teknologisia
ponnistuksia.Haluamme kasvattaa kaupan median osaamista Suomessa ja varmistaa parhaan osaamisen. Tämä on yksi missioistamme. Tuomme maailmalta
oppeja Suomeen, mutta samalla olemme helposti lähestyttävä, turvallinen,
kotimainen toimija, jonka kaikki suomalaiset tuntevat. Yhdysvallat, Britannia ja Keski-Eurooppa kulkevat kehityksen etujoukoissa. Pohjoismailla on
kirittävää kaupan median innovatiivisissa toteutuksissa. Uusia kaupan medioita
pompahtaa maailmalla esiin jatkuvasti. Esimerkiksi Zalando on rakentanut muodin
ympärille älykkään ja innovatiivisen kaupan median ratkaisunsa. Myös Tanskan
Coop on kehityksessä pitkällä ja Tanskassa on keksitty kansainvälisesti
mielenkiintoisia verkkokauppasovelluksia, jotka on myös onnistuttu
kaupallistamaan menestyksekkäästi. Aito asiakasymmärrys muuttaa markkinoinnin lainalaisuudetSuurin taustalla vaikuttava trendi ylitse muiden on vastuullisen ja läpinäkyvän markkinoinnin
merkityksen lisääntyminen. Hävikkimarkkinoinnin vähentäminen ja vaikuttavan
markkinoinnin voimistaminen ovat osa tätä suurta maailmanlaajuista megatrendiä.Kun kuluttaja etsii verkkokaupan sivuilta juoksulenkkareita, palvelevan markkinoinnin
ansiosta häntä lähestytään suosituksilla, joissa tiedustellaan, olisiko hän
mahdollisesti kiinnostunut myös erinomaisiksi arvioiduista juoksusukista. Asiakas
iloitsee saamastaan palvelusta. Palvelua ei tällä kertaa tarjonnut myyjä, vaan
keinoäly. Kokemus oli kuitenkin sama: mielihyvä ja ilo saadusta palvelusta. Asiakasymmärryksestä on helppo puhua, mutta sen nostaminen kaiken liiketoiminnan lähtökohdaksi on todella vaikeaa. Perinteinen markkinointi on kokenut kolhuja ja menettänyt
uskottavuuttaan parin viime vuoden aikana. Yksinkertaisesti siitä syystä,
etteivät toimenpiteet ole perustuneet asiakasymmärrykseen. Toimijat eivät ole
sisäistäneet sitä tosiasiaa, että asiakasymmärryksen pitäisi olla kaikkien
markkinointitoimenpiteiden ydin. Asiakas on ainoa lähtökohta, josta onnistunut
markkinointi voi ponnistaa. Nykyaikaisessa markkinoinnissa data näyttää suunnan toiminnalle, ja mittaustulokset ohjaavat oikeisiin toimenpiteisiin. Mikä asiakkaitamme kiinnostaa? Miten kampanjamme toimi kussakin kohderyhmässä? Miten hyvin panostuksemme kampanjaan tuottivat tulosta? Klikkien sijasta palvelevaa markkinointia ohjaa konversiodata, johon ei aiemmin markkinoinnissa päästy käsiksi. Asiakasymmärryksen pohjalta toimiminen ja sen sisäistäminen muuttaa markkinointia radikaalisti ja pysyvästi. Monet markkinoinnin peruskäsitteet, kuten kontaktihinta tai CPM,
menettävät relevanssinsa. Markkinoinnissa on kyse syvällisemmästä yhteistyöstä
eri toimijoiden välillä.Ennen kaikkea markkinointi edeltää nykyisin kokonaisvaltaisempaa ajattelua. Miten markkinointitavoitteet yhdistyvät osaksi yrityksen liiketoimintatavoitteita? Vastauskysymykseen on osa asiakasymmärrystä.Blogikirjoitus on julkaistu myös IAB:n blogissa. Tästä blogikirjoitukseen!Kirjoittaja: SOK Smart MarketingKoostanut Mirka Nyqvist-Kungur
