10.6.2026
Juhannuksen juomatrendit yllättävät – alkoholia ostetaan vuosi vuodelta vähemmän, sokerittomien virvoitusjuomien suosio kasvaa
Kaksi vuotta sitten juhannuksen alla S-ryhmän kauppojen juomavalikoima monipuolistui, kun juomaosastoille tuotiin ensimmäistä kertaa enintään 8-prosenttiset käymisteitse valmistetut viinit ja muut rypäletuotteet sekä panimojuomat. Muutos on näkynyt kuluttajakäyttäytymisessä: moni nappaa nykyisin ruokaostosten yhteydessä mukaansa myös viinipullon. Samalla alkoholillisten oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynti on laskenut jopa 15 prosenttia vuodesta 2020.Juhannuksena kauppansa tekevät valkoviinin lisäksi kuohuviini sekä sangria-tyyppiset juomasekoitukset. Toisaalta myös alkoholitonta viiniä ostetaan juhannuksena kaksinkertaisesti tavalliseen viikonloppuun verrattuna. Virvoitusjuomissa sokerittomien tai vähäsokeristen juomien suosio on mennyt sokerillisten ohi. – On ollut kiinnostavaa nähdä, miten juomatrendit muuttuvat. Alkoholin kokonaiskulutus on laskussa, mutta samalla valikoima on monipuolistunut ja kuluttajat tekevät harkitumpia valintoja. Viinipullo ostetaan muiden ruokaostoksen yhteydessä, ja valinta tehdään sen mukaan, mitä ruokapöytään on suunniteltu kokattavaksi, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Antti Oksa. Juhannuksena maistuvat tutut herkut Juhannus säilyttää asemansa suomalaisten ruokajuhlana, jossa perinteet ja uudet trendit kulkevat rinnakkain. Grilliruoka, varhaisperunat ja kala pitävät pintansa, ja grilliin valitaan lihan lisäksi usein myös juustoja, vihanneksia ja kasviproteiineja. S-ryhmän myyntidata osoittaa, että kuluttajat hakevat juhannukseen yhä useammin kokonaisuutta, jossa ruoka ja juoma täydentävät toisiaan vaivattomasti.– Grilliruoka on erottamaton osa suomalaista juhannusta riippumatta siitä, vietetäänkö juhlaa perinteisesti mökillä vai urbaanisti kaupungissa. Juomamenekkiin vaikuttaa suurelta osin sää. Mitä lämpimämpää ja aurinkoisempaa, sitä innokkaammin suomalaiset ostavat kuplavettä ja muita janojuomia, Oksa toteaa. Monipuolisemman juomavalikoiman merkitys korostuu pienemmillä paikkakunnilla. Asiakkaiden ei enää tarvitse lähteä pidemmille ostosreissuille, kun viinejä ja vahvempia oluita löytyy omasta lähikaupasta. S-kaupat valmiina alkoholin kotiinkuljetukseenS-ryhmä seuraa tiiviisti alkoholin verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta koskevaa päätöksentekoa ja on varautunut mahdollisiin muutoksiin lainsäädännössä. – Odotamme eduskunnan linjausta alkoholin etämyynnistä. Mikäli kotiinkuljetus sallitaan, olemme täysin valmiita käynnistämään palvelun ruoan verkkokaupasta S-kaupat.fi nopeastikin mahdollisen siirtymäajan puitteissa. Ikärajavalvonnan käytännöt ja järjestelmät ovat meillä jo valmiina, Oksa kertoo. Lisätiedot juhannuksen aukioloajoista ja palveluista S-ryhmän myymälät palvelevat juhannuksena laajasti. Oman lähikaupan juhannuksen aukioloajat voi tarkastaa kätevästi s-kaupat.fistä. Juhannuksen alle on lisätty ruoan verkkokaupan kotiinkuljetus- ja keräilyaikoja, mutta ne täyttyvät nopeasti. Jos Prismasta ei löydy sopivaa aikaa, kannattaa kurkata oman alueen S-markettien tilanne. Juhannusliikenteeseen suuntaavien kannattaa katsoa matkan varrella ja perillä kohteessa sijaitsevien myymälöiden keräilypalvelun vapaat ajat.
