29.10.2026
9.8.2023
Juha Helminen matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi SOK:lle
Juha Helminen on nimitetty 1.10.23 alkaen matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi SOK:lle nykyisen johtajan Harri Ojanperän siirtyessä vuodenvaihteessa eläkkeelle.Helminen toimii tällä hetkellä SOK:lla ravitsemiskaupan konseptikehityksestä ja kentän ohjauksesta vastaavana johtajana. Hän on toiminut aiemmin johtotehtävissä muun muassa NoHo Partners Oyj:ssä sekä Carlsberg Groupissa ja Sinebrychoffilla.Juha Helmisen johdettavaksi tuleva SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus vastaa S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden kehityksestä ja ohjauksesta. S-ryhmällä on yli 50 Sokos Hotellia ja Radisson Blu Hotellia Suomessa ja Tallinnassa sekä noin 500 ravintolaa. Valtakunnallisten ravintolaketjujen lisäksi joukkoon kuuluu uniikkiravintoloita ja franchising-toimintaa. S-ryhmän koko matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli vuonna 2022 yli 700 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 6500 matkailu- ja ravitsemiskaupan ammattilaista.
