30.1.2013
Ihan pimeetä! – Nauti erilainen illallinen
Illallinen pimeässä on toisenlainen tapa tutustua niin ruokaan kuin pöytäseurueeseensakin. Ravintola on säkkipimeä ja tarjoilijoina sokeita työntekijöitä. Yksi pimeistä ravintoloista on Pietarissa.Pimeässä ravintolassa oppaat johdattavat asiakkaat ravintolatilaan ja omille paikoilleen pöydän ääreen. Joka pöydällä on vastuutarjoilija, jota voi ja pitää kutsua tilanteessa kuin tilanteessa. Idea ruokailusta pilkkopimeässä, jossa oppaina ovat sokeat tarjoilijat, on saanut alkunsa Ranskassa. – Pimeässä ihminen on omalla epävarmuusalueellaan, mutta yllättävän nopeasti tilanteeseen sopeutuu, eikä mietikään enää istuvansa pilkkopimeässä. Mukaan tulevat elämyksellisyys, rentous ja hauskuus, kertoo Pietarin Sokos Hotel Palace Bridgessä työskentelevä Pietari Pipatti omista kokemuksistaan. Yksin ei saa lähteä edes vessaan. Pipatti kuitenkin kertoo, että vessassa on sentään valot päällä.
