25.4.2013
Hymyä rakentamassa
Esteettinen hammashoito kasvattaa suosiotaan Suomessakin. Hampaiden kaunistamista ei pidetä enää turhamaisena, vaan parhaimmillaan sillä saadaan vuosikausia kateissa ollut hymy palaamaan.Esteettisellä hammashoidolla tarkoitetaan hampaiden värin ja muodon korjaamista. Periaatteessa kaikki hammashoito on esteettistä, sillä terve ja puhdas suu on kaunis ja esimerkiksi paikat ovat nykyisin hyvin huomaamattomia verrattuna entisaikojen amalgaamipaikkoihin.Hoitoina hymyn kaunistamiseen voi olla esimerkiksi puuttuvan hampaan tai sen osan korvaaminen, kruunut ja laminaatit, oikominen tai valkaisu. Tarve on lähtöisin asiakkaasta itsestään.– Potilaiden lähtökohdat ja tavoitteet eroavat suuresti. Joillakin saattaa olla hyvinkin epärealistisia odotuksia. Vastaanotolle saatetaan tulla Hollywood-tähden kuvan kanssa ja odotetaan samanlaista hymyä. Kasvojen ja hampaiden muoto sekä purenta kuitenkin ovat yksilöllisiä ja asettavat rajat hoidolle, kertoo yleishammaslääkäri Ville Kemilä Erottajan Oralista.
