29.10.2026
20.4.2023
Heymo 1 -hotelli merellisessä Keilaniemessä täytti vuoden – sijainti ja konsepti houkuttelevat it-väkeä, kansainvälisiä matkailijoita ja nuoria
Vuosi sitten huhtikuussa Espoon Keilaniemeen osaksi suuryritysten pääkonttoreiden muodostamaa rannikkoaluetta avautui Sokos Hotels -ketjun uusi Heymo 1 -hotelli. Uudenlainen digitaalisia palveluratkaisuja hyödyntävä hotellikonsepti on otettu ilolla vastaan, ja sinne ovat löytäneet erityisesti it-ammattilaiset sekä kansainväliset asiakkaat. Myös nuoria asioi hotellissa Sokos Hotellien keskimäärää enemmän. Hotellitoiminnan lisäksi Heymo toimii myös S-ryhmän hotellikehityksen testialustana.Sokos Hotellit avasi huhtikuussa 2022 Espoon Keilaniemeen uuden hotellikonseptin ensimmäisen hotellin Heymo 1:n. Ensimmäisen vuoden aikana Heymoon ovat löytäneet tiensä erityisesti teknologia- ja it-alan yritysmatkustajat Suomesta ja ulkomailta. Kansainvälisten asiakkaiden määrä onkin Heymossa hotelliketjun keskiarvoja korkeammalla tasolla.”Tämäntyyppiset hotellikonseptit ovat ulkomaisille asiakkaillemme maailmalta tuttuja, vaikka meille Suomessa vielä uutta. Sijainti on heille erinomainen, sillä kaikki Keilaniemen yritykset ovat lähellä, ja metro vie nopeasti Helsingin ytimeen. Lisäksi asiointi Heymossa on nopeaa ja helppoa, ja meillä on henkilökunta paikalla auttamassa ympäri vuorokauden. Myös edullinen hinta tietysti puhuttelee, varsinkin nyt kun yleinen kustannustaso on noussut”, Heymo 1:n päällikkö Jarmo Ritala kuvailee.Hotellin modernit digipalvelut, edullisuus ja sijainti, josta on helppo liikkua niin työtapaamisiin kuin vapaa-ajan aktiviteetteihin houkuttelevat myös nuoria, erityisesti 25–34-vuotiaita keskimääräistä enemmän. Tulevasta kesästä odotetaankin Heymossa vilkasta.”Vapaa-ajan asiakkaat ovat löytäneet ilahduttavasti Heymoon ensimmäisen vuoden aikana. Keilaniemessä ja Tapiolassa on lähellä paljon mielenkiintoista nähtävää, ja merellinen Espoo rantoineen ja vesipuistoineen löytyy aivan kivenheiton päästä. Metrolla hurauttaa Helsingin keskustaan 10 minuutissa”, Jarmo Ritala vinkkaa.
