14.2.2013
Hassataanko Bonus-rahat Venäjälle?
S-ryhmä on suomalaisten asiakkaidensa omistama, osuustoiminnallinen yritysryhmä, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Miten toiminta Pietarissa ja Baltiassa sopii tähän osuustoiminnan perusajatukseen?– S-ryhmässä ei nähdä asiakasomistajien etua ja lähialueiden liiketoimintaa toistensa vastakohtina vaan päinvastoin: tärkein syy ulkomailla toimimiseen on se, että sitä kautta voimme pitää kiinni lupauksestamme tarjota asiakkaillemme kokonaisuutena edullisin ruokakori. Kun S-ryhmä laajentaa erityisesti päivittäistavarakaupan toimintaansa Suomen ulkopuolelle, se kasvattaa samalla ryhmän hankintamääriä, mikä näkyy puolestaan myymiemme tuotteiden hinnoissa, SOK:n liiketoimintojen johtaja Antti Sippola kertoo. Hankintamäärien kasvattaminen on kaupalle tärkeää, sillä hankintamarkkinat ovat pääosin kansainvälisiä. – Toiminta lähialueilla antaa S-ryhmälle myös erinomaisen mahdollisuuden oppia muista markkinoista. Kun kilpailemme lähialueilla kansainvälisten jättien ja paikallisten ketjujen kanssa, saamme paljon arvokasta kokemusta, jota voimme hyödyntää myös Suomessa, Sippola toteaa.
