Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
1.4.2013

ABC-ketju pian mukaan Mars One -projektiin

S-torni
Kansainvälisen Mars One  -projektin tavoitteena on viedä ihminen Marsiin vuonna 2023. Avaruusmatkalle etsitään parhaillaan halukkaita lähtijöitä. Valituille henkilöille on tiedossa kahdeksan vuoden insinööri- ja lääketieteellinen koulutus, jonka jälkeen he astuvat Mars-lennon kyytiin. Kyyti on yhdensuuntainen – paluumatka ei ole nykyisen teknologian puitteissa mahdollinen. S-ryhmään kuuluvan ABC-ketjun markkinointipäällikkö Anneli Strandén on seurannut Mars-projektia jo pidemmän aikaa. – Meillä on ABC-ketjussa paljon tietotaitoa polttoaineista ja lämmitysöljyistä. Nyt haluamme valjastaa tämän osaamisen Mars-projektin hyväksi. ABC-ketju on perustanut hiljaisuudessa innovatiivisen tutkimuslaboratorion salaiseen paikkaan SOK:n pääkonttorin liepeille. Juuri käynnistyneet yt-neuvottelut eivät koske avaruusyksikön henkilökuntaa. Aalto-yliopiston Teknillisestä tiedekunnasta on rekrytoitu kourallinen tutkijoita, jotka jalostavat parhaillaan ABC-asemilla myytävästä E85-polttoaineesta avaruusalukseen sopivaa kerosiinia.

Projektivastaavat Yhdysvalloissa vaikuttuneita

Strandén on käynyt  neuvotteluja Mars One-projektista vastaavien tahojen kanssa Yhdysvalloissa. Neuvottelut ovat edenneet niin hyvin, että ABC:n tulo osaksi virallista kansainvälistä kehitystiimiä näyttää käytännössä varmalta.– Amerikkalaiset ovat ottaneet niin sanotusti puun takaa antamamme ehdotuksen hienosti. Suomalainen insinööriosaaminen on edelleen kovaa valuuttaa maailmalla, Strandén hehkuttaa. – Henkilökohtaisesti pidän yhteistyötä jo niin varmana, että näen mielessäni avaruusraketin kylkeen maalatun S-Etukortin.

Pääjohtaja tähtää korkealle

SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä liputtaa projektin puolesta.– Avaruuskerosiinin kehittäminen on todellista innovointia, ja innovointi on yksi SOK:n perusarvoista. Näen tässä myös mahdollisuuden levittää osuustoiminnan ilosanomaa ei ainoastaan maailman, vaan maailmankaikkeuden laajuisesti. Projektista mahdollisesti poikivat tulevaisuuden kehityskohteet saavat Niemelän hymyilemään leveästi. – Arktisiin oloihin sopivat ravintokasvit, terveellinen avaruusruoka ja tekninen älypukeutuminen,  listaa Niemelä. – Kaikkeen tähän löytyy varmasti osaamista S-ryhmästä.  Tähän saakka on mietitty, laajennetaanko itään vai länteen. Nyt me lähdemme innovatiivisesti ylös!