Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
Lahjoita ruoka-apuun ja teet samalla vastuullisuusteon

Tavoitteena miljoona euroa ruoka-apuun

Ruokahävikin vähentäminen on tärkeä tavoite ja siinä on otettu viime vuosina isoja harppauksia – mitä vähemmän ruokaa päätyy hävikkiin, sitä parempi se on sekä ympäristön että yhteiskunnan kannalta.Perinteisesti suuri osa ruoka-avusta on kuitenkin perustunut kauppojen hävikkiruokaan. Kun hävikki vähenee, vähenee samalla myös lahjoitettavan ruoan määrä.

Haluamme kantaa kortemme kekoon ja tarjota asiakkaillemme helpon tavan auttaa

Olemme aloittaneet S-ryhmän nimissä Kotimaanavun keräyksen ruoka-avun tukemiseksi – SOK Marketkauppa on lahjoittanut keräyksen pohjasummaksi 50 000 euroa, ja nyt kutsumme asiakasomistajamme mukaan auttamaan.

Lahjoittaa voit kahdella tapaa – pullonpalautusautomaateilla kauppareissun yhteydessä sekä suoraan MobilePaylla numerolla 44578 ja verkossa.

Kampanja alkaa syyskuussa Hävikkiviikolla 2026. Tavoitteenamme on yhdessä asiakkaidemme kanssa kerätä miljoona euroa vuoden 2027 Hävikkiviikkoon mennessä.Kotimaanapu auttaa hädänalaisia suomalaisia ja Suomessa asuvia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan alueella lahjoitetut varat kyseisellä alueella apua tarvitseville.Tutustu Kotimaanavun toimintaan Kotimaanavun keräyslupa: RA/2020/639

Kysymyksiä ja vastauksia

Miksi S-ryhmä käynnistää ruoka-apukeräyksen juuri nyt?

Olemme tunnistaneet, että ruoka-apulahjoitukset ovat vähentyneet viime vuosina samaan aikaan, kun monen suomalaisen taloudellinen tilanne on vaikeutunut. Haluamme vastata tähän tilanteeseen ja tarjota asiakasomistajillemme helpon tavan auttaa kauppareissun yhteydessä. Tunnistamme, että moni ruoka-aputoimija on ollut riippuvainen kaupan hävikkituotteista, joita olemme toki mielellämme lahjoittaneet eteenpäin silloin, kun ne ovat olleet laadultaan edelleen turvallisia ja muuten sopivia. Hävikkiruokaa on kuitenkin kaupasta vuosi vuodelta vähemmän lahjoitettavaksi, kun onnistumme yhä paremmin lakisääteisessä hävikinvähennystavoitteessamme. Ruoka-apu sitä tarvitseville on tärkeä asia, ja yhteiskunnassa olisi hyvä löytää sille kestäviä ja pitkäjänteisiä ratkaisuja. Kotimaanapu toimii kumppanina ruoka-avun mahdollistamisessa sitä tarvitseville. Kotimaanapu on kotimainen hyväntekeväisyystoimija vähävaraisten ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi Suomessa.

Miten pullonpalautuslahjoitus toimii ja mitä teen, jos lahjoitan vahingossa?

Lahjoitus valitaan automaatin näytöltä ja automaatti kysyy vahvistusta lahjoitukselle. Lahjoitus vaatii siis kaksi painallusta. Lahjoitukseen ei voi valita tiettyä summaa, vaan valittavana on lahjoitus tai palautus.Vinkki: Voit halutessasi tehdä kaksi pullonpalautusta, joista toisen lahjoitat ja toisen lunastat normaalina pullokuittina.

Myymälän pullonpalautusautomaatissa ei ole tätä lahjoitusmahdollisuutta, mistä on kyse?

Lahjoittaminen on mahdollista myös mobiilikeräyksellä laittamalla viesti MobilePayllä numeroon 44578 tai lahjoittamalla verkko-osoitteessa Kotimaanapu. Lahjoitusmahdollisuus on nyt tuotu sellaisiin pullonpalautusautomaatteihin, joissa se oli teknisesti mahdollista, muutamissa myymälöissä on esim. vanhempia automaatteja, joissa lahjoitustoiminto ei ole mahdollinen. Osassa myymälöistä on jo aiemmin mahdollistettu pullonpalautusrahojen lahjoittaminen johonkin kohteeseen ja tämä uusi keräys ei korvaa tällaisia, ellei näin paikallisesti myymälän osata päätetä. Useimmissa palautusautomaatteissa on lisäksi teknisesti mahdollista ylläpitää useampaa vaihtoehtoista lahjoituskohdetta.

Kuka päättää, mihin raha menee?

Keräyksen kumppanina toimii Kotimaanapu, jonka kautta varat ohjataan ruokalahjakortteina apua tarvitseville eri puolille Suomea yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön kanssa. Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan toiminta-alueella lahjoitettuja varoja juuri sillä alueella apua tarvitseville. Kotimaanavussa avunsaajan tilanne arvioidaan aina ihminen kohdaten ja hänen tilanteensa arvioiden.

Miksi valitsitte kumppaniksi juuri Kirkon Kotimaanavun?

Teemme monenlaista hyväntekeväisyysyhteistyötä eri kumppaneiden kanssa. Tähän kampanjaan tarvitsimme kotimaassa valtakunnallisesti toimivan ja ruokalahjakortteja jakava luotettavan ja asiakkaillemme tutun toimijan. Kotimaanavun ja sen taustajärjestön avustusverkosto välittää apua laajasti koko Suomessa ja toimii mm. EU:n ruoka-apulahjakorttien välittäjänä ja kykenee ketterästi nopealla aikataululla aloittamaan keräyksen kanssamme. Meille tärkeää oli myös varmistaa avun jakautuminen kaikkien 19 osuuskaupan alueelle: Tässä kampanjassa Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan alueella lahjoitettuja varoja juuri sillä alueella apua tarvitseville.