Keskustelijoiden mukaan työelämän haasteista on puhuttava avoimesti, mutta samalla on tärkeää vahvistaa uskoa tulevaisuuteen erityisesti nuorten keskuudessa. Paneelissa korostettiin, että realistinen mutta myönteinen työelämäpuhe rakentaa myös työelämän todellisuutta.– Haluamme tehdä ihan tavallisen työn arvokkaaksi. Hyvä arki syntyy tavallisissa töissä, ja arjen sankarit tekevät sitä joka päivä, Lehtovuori totesi.- Tässä ajassa uhkat ja haasteet korostuvat. Etenkin nuoret tarvitsevat kuitenkin toivon ja polkujen luomista. On tärkeää nostaa esille myös hyviä asioita työelämästä, vakaita työnantajia ja kehitystekoja, ministeri Marttinen sanoi.Luottamus on koko SuomiAreenan yhteinen teema. Luottamusta rakennetaan avoimuudella, sovituista asioista kiinni pitämällä sekä mahdollisuudella vaikuttaa omaan työhön.Esimerkkinä tästä Lehtovuori kertoi S-ryhmän yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta, jossa liiketoiminnan tarpeita ja työntekijöiden toiveita sovitetaan yhteen ja jonka piirissä on jo noin 7 500 työntekijää. Malli on parantanut tuloksia, tyytyväisyyttä ja luottamusta työyhteisöissä ja vakiintunut hyvien kokemusten myötä käyttöön.Keskustelussa nostettiin esiin myös yhteisöllisyyden merkitys työhyvinvoinnille. Annika Rönni-Sällisen mukaan erityisesti palvelualoilla työyhteisö ja asiakaskohtaamiset ovat monelle tärkeä voimavara.Paneelin päätteeksi keskustelijat toivoivat työelämäkeskusteluun lisää kannustusta, onnistumisten näkyväksi tekemistä ja nuorten tukemista työuran alkuvaiheessa.– Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, mutta myös askelista eteenpäin kannattaa kertoa, Rönni-Sällinen muistutti.