hiihtäjä

Talviurheilun myynnissä ennätysvuosi – vielä ehtii hankkia varusteita hiihtolomille

Luminen alkuvuosi ja koronan vuoksi rajoitetut sisäliikuntamahdollisuudet ovat innostaneet suomalaiset hankkimaan runsain mitoin talviurheiluvarusteita ja toppavaatteita. Prisman myyntidatasta selviää, että esimerkiksi hiihtovälineitä ja -tarvikkeita myydään tänä vuonna kolminkertainen määrä ja pulkkia kaksinkertainen määrä koko viime vuoden talvisesonkiin verrattuna.

18.2.2021

Talviurheilun myynti lähti reippaaseen kasvuun tammikuun alussa, kun koko maahan saatiin lumipeite. Kontrasti vuoden takaiseen on valtava: talviurheiluvälineitä on myyty jo helmikuun puoleen väliin mennessä liki kaksinkertainen määrä koko viime talveen verrattuna. Kaupaksi ovat käyneet niin sukset, luistimet kuin pulkatkin.

”Ihmisiä on tänä talvena hiihtoladuilla ehkä enemmän kuin koskaan, ja suomalaiset ovat selvästi lähteneet hiihtämään koko perheen voimin, sillä kysyntää on ollut tasaisesti sekä lasten että aikuisten hiihtovarusteissa. Hyvien talviurheilukelien lisäksi myyntiin on varmasti vaikuttanut myös se, että monet sisälajien harrastuspaikat ovat olleet koronan vuoksi suljettuina, mikä on lisännyt ulkona harrastettavien yksilölajien suosiota. Ennusteemme on, että hiihdossa päästään tämän sesongin aikana kolminkertaiseen myyntiin viime vuoteen verrattuna”, kertoo sportin ja jalkineiden myyntipäällikkö Matti Viitanen S-ryhmän marketkaupasta.

Erityisenä hittituotteena Viitanen mainitsee liukulumikengät, jotka vietiin käsistä jo sesongin alussa. Toinen yllättävä hitti ovat olleet retkeilyosaston jalan- ja kädenlämmittimet, joita on tänä vuonna myyty moninkertainen määrä erityisesti Etelä-Suomessa. Myös kenkäosastolta on haettu viime vuotta enemmän paksulla vuorilla varustettuja talvikenkiä, kun taas kurakelin kengät ovat jääneet hyllyyn.

Myös talviulkoiluvaatteissa moninkertaisia myyntejä viime vuoteen nähden

Luminen ja kylmä talvi näkyy myös pukeutumisen myynneissä. S-ryhmän marketkaupan pukeutumisen myyntipäällikkö Anu Keskinen kertoo, että toppaa on myyty tänä vuonna roppakaupalla. Esimerkiksi miesten talviulkoiluhousuja myytiin tammikuussa yli nelinkertainen määrä ja naisten jopa kuusinkertainen määrä viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Myös lasten ulkoiluvaatetus on myynyt hyvin: esimerkiksi leikki-ikäisten ulkoiluhaalareita, -housuja ja -takkeja myytiin tammikuussa kaksin-kolminkertaisia määriä.

Suomen vallannut hiihtobuumikin näkyy suksihyllyn lisäksi vaateosastolla. Miesten hiihtotakkeja myytiin tammikuussa kuusinkertainen ja hiihtohousuja liki kymmenkertainen määrä, naisten hiihtotakkeja puolestaan kymmenkertainen ja housuja yli seitsemänkertainen määrä viime vuoden tammikuuhun verrattuna.

Myös alusvaatetus ja asusteet ovat käyneet hyvin kaupaksi. Esimerkiksi naisten teknisiä kerrastoja myytiin tammikuussa liki viisinkertainen ja miesten teknisiä kerrastoja yli kolminkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Miesten rukkasia myytiin nelinkertainen ja naisten urheilusormikkaita yli kolminkertainen määrä. Talven hittejä ovat olleet myös kaulurit ja merinovillaiset tuubihuivit, joiden myynnit olivat tammikuussa noin kolminkertaisia. Myös lasten asusteita on myyty hurjia määriä, esimerkiksi talvirukkasia on myyty nelinkertaisia määriä viime vuoteen nähden.

”Kerrastoja ostettiin tammikuussa paljon myös lapsille, viisin-kahdeksankertaisia määriä viime vuoteen verrattuna. Myös lasten ulkoiluvaatteita on myyty hyvin, mutta niissä ei ole nähty aivan samanlaisia jättiharppauksia kuin aikuisten osalta. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kasvaville lapsille hankitaan uusia talvivaatteita vuosittain keleistä riippumatta, kun taas aikuiset päivittävät omia toppavaatteitaan erityisesti tällaisena hyvänä ulkoilutalvena”, Keskinen pohtii.

Hiihtolomalle ja pulkkamäkeen Prisman kautta

Koululaisten hiihtolomia vietetään eri puolilla Suomea seuraavan kolmen viikon aikana. Jos nyt loman kynnyksellä huomaa, että toppahousut ovat jääneet pieneksi tai sukset kaipaavat päivitystä, vieläkö ehtii hankkia uudet varusteet?

”Tämä riippuu hieman tuotteesta. Esimerkiksi pulkissa, liukureissa ja kelkoissa sekä jääurheilussa saatavuus on hyvä. Sen sijaan sukset ja monot on monin paikoin myyty loppuun. Myymälöittäin hieman vaihtelee, mitä suksihyllyssä on jäljellä, mutta varastot ovat pitkälti loppu sekä meiltä että tavarantoimittajilta. Sauvoja löytyy vielä melko hyvin. Suksivoiteissa saatavuus on kunnossa, ja nyt hiihtolomien alla onkin sopiva hetki huoltaa ne alkutalvesta ostetut sukset. Voitelua ei kannata pelätä, sillä siihen on saatavilla hyvin helppokäyttöisiä tuotteita”, Viitanen vinkkaa.

Anu Keskisen mukaan myös talvivaatteiden ja -asusteiden osalta tämänhetkinen saatavuus vaihtelee tuotemerkki- ja myymäläkohtaisesti.

”Osa toppatuotteista on tässä vaiheessa talvea myyty loppuun, mutta osassa myymälöitä niitä on vielä saatavilla. Kevättä kohti mennään, ja myymälöistä löytyykin runsaasti hyviä vaihtoehtoja ulkopukeutumiseen paukkupakkasten hellitettyä”, Keskinen sanoo.


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.