Yksi tämänkin kesän kuumimmista grillaustrendeistä tulee olemaan street food eli käsin syötävä katuruoka, ennustaa myyntipäällikkö Juha Nieminen S-ryhmän marketkaupasta. Kotigrillaajien suosiossa ovat edelleen burgerit, mutta hieman erityyppisinä kuin on perinteisesti totuttu.
”Paksun burgerpihvin sijaan hampurilaisten väliin grillataan nyt niin sanottu smash-pihvi. Pihviä painetaan grillauksen aikana kuumaa parilaa vasten, jolloin siitä tulee ohut ja rapeareunainen. Parhaiten smash burgereihin sopii vähintään 17 % rasvaa sisältävä naudan jauheliha”, Nieminen vinkkaa.
Naudanlihapihvin lisäksi burgereiden väliin grillataan myös entistä enemmän kasvipohjaisia pihvejä sekä kalaa. Olennainen täyte hyvässä burgerissa on myös hyvin maustettu majoneesi, joiden valikoimat ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti.
Myös viime kesältä tuttu hevi-grillaus eli hedelmien ja vihannesten grillaaminen on edelleen pinnalla. Kasvikset eivät ole enää pelkkiä lisukkeita, vaan yhä useamman suomalaisen kotigrillaajan annos rakentuu grillattujen kasvisten ja vihannesten ympärille, ja vasta niiden jälkeen valitaan mukaan sopiva proteiinin lähde.
Vahvaa paluuta grillitrendeihin tekee myös niin sanottu hidas grillaaminen, eli matalassa lämpötilassa pitkään grillatut ja savustetut lihat. Grilliruoat ovat myös aiempaa rohkeammin maustettuja.
”Grillasitpa sitten lihaa, kalaa tai kasviksia, kaikkia näitä yhdistää entistä rohkeampi maustaminen. Korean BBQ on ollut trendikästä jo jonkin aikaa, ja nyt sen rinnalle ovat vahvasti nousemassa makumaailmat Etelä- ja Väli-Amerikasta”, Nieminen sanoo.
Hiiligrillaus kasvattaa suosiotaan
Grillikausi on viime vuosina pidentynyt, ja yhä useampi suomalainen grillaa jopa vuoden ympäri tai avaa grillikauden jo hyvissä ajoin keväällä.
”Kesä on grillauksen kulta-aikaa, ja grilli otetaan varmasti esille monessa kodissa ja kesämökeillä viimeistään nyt helatorstaiviikonloppuna. S-ryhmän kesäkuussa 2021 asiakastutkimuksen mukaan yli puolet eli 52 % vastaajista grillaa kesällä vähintään kerran kuussa. Aktiivisimpia grillaajia ovat asiakastutkimuksemme mukaan 35–54-vuotiaat suomalaiset”, Nieminen toteaa.
Erilaisista grillaustavoista etenkin hiiligrillaus kiinnostaa suomalaisia enenevissä määrin, kertoo S-ryhmän raudan ja pihan myyntipäällikkö Marko Väänänen.
”Grillauksesta on tullut aiempaa yhteisöllisempi ja pitkäkestoisempi tapahtuma, johon halutaan panostaa sekä ajallisesti että laadukkaan grillin muodossa. Hiiligrillien suosiota ruokkii entisestään se, että hiiligrillillä voi valmistaa mehukkaita, pitkään haudutettuja liharuokia, jotka ovat tällä hetkellä erittäin trendikkäitä”, Väänänen kertoo.
Jos uuden grillin hankkiminen tällä hetkellä on ajankohtaista, valinnanvaraa riittää vielä hyvin, Väänänen vinkkaa.
”Viime vuoden huhtikuu oli Prismoissa ennätyksellinen grillien myynnissä. Tänä vuonna kevät on ollut kylmempi, eikä grillikaupassa siten ylletty viime vuoden tasolle. Grillien kysyntä kiihtyy tyypillisesti sitä mukaa, kun säät lämpenevät”, Väänänen toteaa.
Ravintolahenkisiä herkkuja kotigrillaajille
S-ryhmä vastaa vahvasti maustettujen grillaustuotteiden kysyntään tuomalla kauppoihin Amarillo-ravintoloiden makumaailmasta inspiraationsa saaneen grillaustuotesarjan, jotka kytkeytyy samalla grocerant-trendiin eli ravintolan ja ruokakaupan lähentymiseen. Viime vuonna tehdyn asiakastutkimuksen mukaan S-ryhmän asiakkaat toivoivat ruokakauppaan erityisesti Amarillon ja Rosson makumaailman mukaisia, ravintolatasoisia valmisruokia.
S-ryhmä on vastannut ravintolahenkisten tuotteiden kysyntään jo muutamaan otteeseen: ensin Amarillo-valmisruokasarjalla, joka tuotiin myyntiin viime syksynä ja tänä keväänä Rosso-tuorepizzoilla. Molemmat lanseeraukset saivat asiakkailta innostuneen vastaanoton. Amarillo-valmisruokien käyttäjille tehdyn kyselyn mukaan tuotteissa koettiin olevan reilusti makua ja niitä pidettiin laadukkaina ja hyvänmakuisina.
”Nyt Amarillo-ravintoloiden makumaailmasta inspiraationsa saanut tuotesarja laajenee grillaustuotteisiin. Ravintolatasoisten, tuoreista raaka-aineista valmistettujen grillaustuotteiden suunnittelusta ovat vastanneet tälläkin kertaa Amarillon keittiömestarit”, Juha Nieminen kertoo.
Amarillo-grillaustuotesarjaan kuuluu kahdeksan tuotetta, joissa kaikissa on reilusti makua. Koska Amarillon makumaailma on paikoin hyvinkin tulinen, on kaikkiin tuotteisiin merkitty myös tulisuusaste. Tuotesarjaan kuuluu valmiiksi maustettuja, grillattavaksi suunniteltuja lihoja: kanaa, possua, ribsejä ja trendikkäisiin smash-burgereihin sopivia pihvejä. Lihojen lisäksi tuotesarjasta löytyy erilaisia lisukkeita. Kaikki Amarillo-sarjan uutuustuotteet on valmistettu Suomessa.
Vinkkejä ja reseptejä tuotteiden käyttöön löydät Yhteishyvästä: yhteishyvä.fi/amarillo