- Kun puhumme tasa-arvosta työssä, tarkoitamme myös monimuotoisuutta. Se on erittäin tärkeää, sillä se vähentää ajan myötä rasismia, syrjintää ja työntekijöiden häirintää. Myös johtoryhmissä monimuotoisuus on otettava huomioon, sillä päätösten pitää muodostua eri ihmisten mielipiteistä ja näkökulmista, jotta ne ovat oikeudenmukaisia, sanoo vantaalainen Joudi Chikho, joka nousee päiväksi SOK:n johtoon.
- Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat meille erittäin tärkeitä arvoja koko S-ryhmässä. Haluamme edistää työpaikoillamme kulttuuria, jossa jokainen henkilö on arvokas omana itsenään ja samanarvoinen huolimatta sukupuolestaan, iästään tai esimerkiksi etnisestä taustastaan. S-ryhmän 40 000 työntekijästä valtaosa on naisia. Heitä on runsaasti esihenkilöinä ja johtoasemissa, mutta tehtävää on edelleen erityisesti siinä, että naisten osuus kasvaa nykyisestään myös aivan ylimmissä liiketoiminnan johtotehtävissä, kertoo paikkansa päiväksi luovuttava SOK:n pääjohtaja Hannu Krook.
Plan Internationalin #GirlsTakeover-tempaus järjestetään Suomessa tänä vuonna seitsemättä kertaa. #GirlsTakeover -tempauksessa tytöt astuvat poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten johtajien saappaisiin. Tänä vuonna Plan Internationalin #GirlsTakeover-tempaus nostaa esiin ajankohtaisia kysymyksiä urheilun ja työelämän tasa-arvosta.
Lisätietoja:#GirlsTakeover - Plan