Rainbown tuotteita

SOK hankintayhteistyöhön Carrefourin kanssa

SOK on solminut yhteistyösopimuksen ranskalaisen Carrefour-ketjun kanssa. Mukana uudessa hankintayhteistyössä ovat myös muut pohjoismaiset osuuskaupat eli COOP Norja, Ruotsi ja Tanska.

6.5.2021

”Carrefour on yksi maailman suurimmista vähittäiskauppiaista. Se kertoo kaiken oleellisen siitä, mitä etuja yhteistyö tuo meille. Vaikka Suomessa S-ryhmää pidetään suurena, olemme maailman mittakaavassa pieni toimija. Suomalaisille nyt solmittu yhteistyö tuo edullisempia oma merkki -tuotteita ja myös uutta tarjontaa”, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine toteaa.

Yhteistyö koskee omien merkkien kansainvälistä hankintaa. Nyt tehdyn sopimuksen perusteella S-ryhmä pääsee mukaan ostamaan myös Carrefourin ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia omia merkkejä – sekä elintarvikkeita että käyttötavaraa. Lisäksi yhteistyöllä saadaan tehokkuutta oma merkki -tuotteiden valmistuttamiseen. 

”Kuluttamisessa on kaksi vahvaa samanaikaista trendiä. Toisessa päässä kehitämme vahvasti kotimaisen ja paikallisen ruoan tarjontaa, toisessa päässä asiakkaat haluavat päästä nauttimaan muun maailman tuotteista edullisesti. Nämä kehityssuunnat ovat yhtä aikaa olemassa, ja haluamme niistä molempiin vastata”, Laine toteaa.

S-ryhmän omia merkkejä ovat Kotimaista, Rainbow ja Xtra. 

”Kotimaista-tuotesarja on suomalaisten suosikki ja jatkamme sen kehittämistä edelleen. Nyt käynnistyvän yhteistyön kautta tuomme uutta tarjontaa ja edullisempia hintoja etenkin Rainbow-tuotesarjaan. Uusista tuotteista päästään nauttimaan loppuvuodesta”.


Kuvat: Ruta Särki

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.