LähiTapiola Vahinkovakuutus, LähiTapiola Henkiyhtiö sekä LähiTapiolan alueyhtiöt myyvät Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK) ja S-ryhmään kuuluville alueosuuskaupoille kaikki S-Pankin osakkeensa. Samassa yhteydessä Työeläkevakuutusyhtiö Elo myy osakkeensa S-ryhmälle. Yhtiöt omistavat nykyisin neljänneksen S-Pankista.
Osapuolet ovat päättäneet, että kauppahintaa ei julkisteta.
”S-Pankista on kasvanut täyden palvelun pankki ja sillä on keskeinen rooli S-ryhmän strategiassa. Jatkossa pystymme työskentelemään entistä tiiviimmin yhdessä ja kehittämään yhä parempia palveluita asiakasomistajille. S-ryhmässä on vahva sitoutuminen oman pankin kasvun turvaamiseen ja asiakasomistajien saaman hyödyn jatkuvaan kasvattamiseen”, S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala toteaa.
Suunnitellut järjestelyt selkeyttävät LähiTapiola-ryhmän ja S-Pankin yhteistyötä.
”LähiTapiola-ryhmän uudessa strategiassa korostuu voimakas panostus talouden palveluihin. Haluamme entisestään vahvistaa nykyisten ja uusien omistaja-asiakkaidemme elämänturvaa myös taloudellisessa varautumisessa ja sijoittamisessa. Rahastojärjestelyn myötä pystymme jatkossa panostamaan yhä enemmän oman rahastoliiketoimintamme kehittämiseen. Ryhminä jatkamme edelleen strategista yhteistyötä ja vakuutusmaksuista saa jatkossakin S-ryhmän Bonusta”, LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen sanoo.
Muutoksia rahastoyhteistyöhön
Tänään julkistetun kaupan yhteydessä S-Pankki ja LähiTapiola järjestelevät uudestaan yhteistyötään rahastoissa. Yhtiöiden välinen rahastoyhteistyö päättyy. LähiTapiola-rahastojen hallinnointi siirretään LähiTapiolan omistamalle Seligson & Co:lle vuoden 2021 jälkipuoliskolla. LähiTapiola-rahastoja hallinnoi nykyisin S-Pankki-konserniin kuuluva FIM Varainhoito Oy. S-Pankin omien rahastojen toimintaan ei tule muutoksia.
”Jatkossa voimme keskittyä palvelemaan S-Pankin rahastojen yli neljännesmiljoonaa asiakasta aiempaakin paremmin”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kommentoi.
”Rahastosiirtojen jälkeen Seligson & Co rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen pääoma nousee lähes 7 miljardiin euroon ja näin nousemme Suomen suurimpien rahastotalojen joukkoon”, LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila sanoo.
Yrityskauppa sekä rahastoyhteistyöhön suunnitellut muutokset vaativat vielä toteutuakseen viranomaisten hyväksynnän.
Muutokset eivät edellytä asiakkailta toimenpiteitä. LähiTapiola-rahastojen sijoittajille tullaan tiedottamaan henkilökohtaisesti hyvissä ajoin heitä koskevien palveluiden mahdollisista muutoksista.