Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
30.6.2021

S-ryhmä ostaa LähiTapiola-ryhmän osuuden S-Pankista

SOK ja S-ryhmän alueosuuskaupat ostavat LähiTapiola-ryhmän osuuden S-Pankista. Samalla S-Pankki ja LähiTapiola järjestelevät uudelleen yhteistyötään rahastoissa. S-ryhmän asiakasomistajat saavat jatkossakin Bonusta LähiTapiolan vakuutuksista.
S-torni
LähiTapiola Vahinkovakuutus, LähiTapiola Henkiyhtiö sekä LähiTapiolan alueyhtiöt myyvät Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK) ja S-ryhmään kuuluville alueosuuskaupoille kaikki S-Pankin osakkeensa. Samassa yhteydessä Työeläkevakuutusyhtiö Elo myy osakkeensa S-ryhmälle. Yhtiöt omistavat nykyisin neljänneksen S-Pankista.Osapuolet ovat päättäneet, että kauppahintaa ei julkisteta.”S-Pankista on kasvanut täyden palvelun pankki ja sillä on keskeinen rooli S-ryhmän strategiassa. Jatkossa pystymme työskentelemään entistä tiiviimmin yhdessä ja kehittämään yhä parempia palveluita asiakasomistajille. S-ryhmässä on vahva sitoutuminen oman pankin kasvun turvaamiseen ja asiakasomistajien saaman hyödyn jatkuvaan kasvattamiseen”, S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala toteaa.Suunnitellut järjestelyt selkeyttävät LähiTapiola-ryhmän ja S-Pankin yhteistyötä.”LähiTapiola-ryhmän uudessa strategiassa korostuu voimakas panostus talouden palveluihin. Haluamme entisestään vahvistaa nykyisten ja uusien omistaja-asiakkaidemme elämänturvaa myös taloudellisessa varautumisessa ja sijoittamisessa. Rahastojärjestelyn myötä pystymme jatkossa panostamaan yhä enemmän oman rahastoliiketoimintamme kehittämiseen. Ryhminä jatkamme edelleen strategista yhteistyötä ja vakuutusmaksuista saa jatkossakin S-ryhmän Bonusta”, LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen sanoo.Muutoksia rahastoyhteistyöhönTänään julkistetun kaupan yhteydessä S-Pankki ja LähiTapiola järjestelevät uudestaan yhteistyötään rahastoissa. Yhtiöiden välinen rahastoyhteistyö päättyy. LähiTapiola-rahastojen hallinnointi siirretään LähiTapiolan omistamalle Seligson & Co:lle vuoden 2021 jälkipuoliskolla. LähiTapiola-rahastoja hallinnoi nykyisin S-Pankki-konserniin kuuluva FIM Varainhoito Oy. S-Pankin omien rahastojen toimintaan ei tule muutoksia.”Jatkossa voimme keskittyä palvelemaan S-Pankin rahastojen yli neljännesmiljoonaa asiakasta aiempaakin paremmin”, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kommentoi.”Rahastosiirtojen jälkeen Seligson & Co rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen pääoma nousee lähes 7 miljardiin euroon ja näin nousemme Suomen suurimpien rahastotalojen joukkoon”, LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila sanoo.Yrityskauppa sekä rahastoyhteistyöhön suunnitellut muutokset vaativat vielä toteutuakseen viranomaisten hyväksynnän.Muutokset eivät edellytä asiakkailta toimenpiteitä. LähiTapiola-rahastojen sijoittajille tullaan tiedottamaan henkilökohtaisesti hyvissä ajoin heitä koskevien palveluiden mahdollisista muutoksista.

KATEGORIAT

  • Talous