Viron kymmenes Prisma avautuu Tallinnan Linnamäkeen 19.8.2021

S-ryhmä avaa uusia Prismoja Viroon

Prisma-ketju Virossa kasvaa kuudella uudella myymälällä. Kaksi uusinta Prismaa avautuvat Tallinnan alueelle Tiskreen ja Linnamäkeen lähiviikkoina, neljä muuta vuoden 2022 aikana. Uudet myymälät tukevat S-ryhmän kasvustrategiaa Virossa, johon kuuluu Prisma-verkoston laajentuminen koko maahan.

12.8.2021

Prisma Virossa

  • 11 toimipaikkaa (uusimpien myymäläavausten jälkeen syyskuussa 2021)
  • Noin 800 työntekijää
  • liikevaihto 175 miljoonaa euroa (2020)
  • yli 200 000 kanta-asiakasta

Prisma Peremarket AS Virossa on osa S-ryhmän kansainvälistä liiketoimintaa, josta vastaa SOK:n tytäryhtiö SOK Liiketoiminta Oy.

Tähän asti S-ryhmällä on ollut Virossa kaikkiaan yhdeksän Prismaa Tallinnan, Tarton ja Narvan alueilla. Lähiviikkoina uudet Prismat aukeavat ensin Linnamäkeen Tallinnan itäosaan 19.8. ja elo-syyskuun vaihteessa Tiskreen Tallinnan länsipuolelle. Ensi vuoden puolella oman Prisman saavat vielä Rapla keväällä sekä Saue, Tallinnan Harku ja Maardu syksyllä.

Uusien myymäläavausten ohessa jo aiemmin alkaneita muiden Virossa toimivien Prismojen päivityksiä tullaan jatkamaan. Uudistusten yhteydessä on luvassa mielenkiintoista uutta, kuten sommelier-tason viinien saapuminen valmiina tarjoiluehdotuksina monien Prismojen valikoimiin. Huolella valitut viinit ryhmitellään eri ruokatyyppien ja avainsanojen mukaan ja näin helpotetaan hyvän ruoan ja laadukkaan, ravintolamyyntiin tarkoitetun viinin yhdistämistä. Konseptin ovat rakentaneet yhteistyössä Prisma ja Virossa toimiva suomalaisomisteinen Bottlescouts.

Viron paras ruokakauppa ja edullisimmat hinnat

Prisman tavoitteena on olla Viron paras ruokakappa ja yli kaksinkertaistaa markkinaosuus Virossa nykyisestä 6–7 prosentista. Virolaisissa hintakorivertailuissa Prisma on voittanut kolme viimeisintä puolueetonta hintatutkimusta, viimeksi Postimees-lehden vertailun heinäkuussa. Prisma ei kuitenkaan kilpaile Virossa vain hinnoilla.

"Edullisen hintatason lisäksi ehdottomina vahvuuksinamme ovat laajat valikoimat sekä nykyaikaiset ja miellyttävät myymälät. Tuomme Viroon ajan trendejä seuraavat ja suomalaiseen konseptiosaamiseen pohjautuvat kaupat, joista löytyy sushia, myymäläleivontaa, paikallisten pienyritysten tuotteita sekä mahtava hedelmien ja vihannesten osasto. Valikoimissa painottuvat myös suomalaiset tuotteet, joita ei kilpailijoilta löydy", S-ryhmän kansainvälisen vähittäiskaupan johtaja Ilkka Alarotu sanoo.

Prisma on Viron ainoa todellinen hypermarket, josta saa saman katon alta sekä laadukasta ja edullista ruokaa että monipuolisesti käyttötavaraa.

"Suomalaiset ovat tottuneet Prisman valikoimiin, mutta tämä on Virossa monille vielä uutta. Hypermarketeiden laaja käyttötavaravalikoima on meille selkeä kilpailuetu, ja sen myynti on tänä vuonna ylittänyt myös meidän omat myyntiennusteemme", Alarotu kertoo.

Suomalainen ruoka on vientimenestys

S-ryhmän Prisma-hypermarketit Virossa on toteutettu samalla konseptilla kuin Suomessa. Poikkeuksena on vain se, että Virossa Prisma-verkostoa laajennetaan myös supermarket-kokoisilla kaupoilla, joissa painopisteenä on ruoka. Myös tulevat kuusi uutta Prismaa edustavat tätä kokoluokkaa.

Prisma-ketjun laajentumisesta Virossa hyötyvät S-ryhmän sekä sen asiakasomistajien lisäksi suomalainen teollisuus.

"Virossa Prismojen valikoimissa on runsaasti suomalaisia tuotteita, ja myimme niitä viime vuonna jo yli 14 miljoonalla eurolla. Viennistämme hyötyvät lukuisat yritykset, niiden työntekijät ja viime kädessä koko suomalainen yhteiskunta", Alarotu muistuttaa.

Lisätiedot

  • S-ryhmän kansainvälisen vähittäiskaupan johtaja Ilkka Alarotu, p. 050 5665038, ilkka.alarotu@sok.fi

Kuvateksti: Viron kymmenes Prisma avautuu Tallinnan Linnamäkeen 19.8.2021

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.