Retki kauppaan -ruokakasvatusmalli laajenee nyt yläkouluille - S-ryhmä
Retki kauppaan ala-aste

Retki kauppaan -ruokakasvatusmalli laajenee nyt yläkouluille

S-ryhmän ja Ruokatiedon yhdessä luoma Retki kauppaan -ruokakasvatusmalli laajenee nyt yläkouluille Ruokavisan kautta. Retki ohjaa oppilaita suunnittelemaan ruoka-arkea ja tekemään kestäviä valintoja ruokakaupassa. Painopiste on tänä vuonna ruoan verkkokaupassa, jotta retken kauppaan voi tehdä myös etänä.

30.10.2020

Ruokavisa 2021 on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuskonsepti, jonka tavoitteena on tutustuttaa nuoret ruokaketjun vastuullisuuteen pellolta pöytään, lisätä arvostusta ruuantekijöitä kohtaan sekä vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina.

Nyt Ruokavisan aiheena on S-ryhmän ja Ruokatiedon yhteistyössä laatima Retki kauppaan, joka ohjaa oppilaita suunnittelemaan ruoka-arkea ja tekemään kestäviä valintoja ruokakaupassa.

Ruokavisan painopiste on tänä vuonna verkko-opiskelussa

Ruokavisa on yläkouluille tarkoitettu ruokakasvatuskonsepti, jota Ruokatieto on toteuttanut menestyksekkäästi jo kahdeksan vuoden ajan. Ruokavisa koostuu kolmen oppitunnin mittaisesta oppimateriaalista sekä visasta, jonka avulla oppilaat pääsevät testaamaan taitojaan. Oppimateriaali perustuu aina opetussuunnitelmaan ja kansallisiin ravitsemussuosituksiin.

Tänä vuonna oppilaat perehtyvät ruuan reittiin kaupan ja kuluttajan näkökulmista. Oppimateriaali antaa oppilaalle valmiuksia suunnitella kestävää ruoka-arkea ja toimia vastuullisena kuluttajana ruokakaupassa. Lisäksi oppimateriaali auttaa oppilasta tutustumaan ruokakaupan ja ruuan verkkokaupan toimintaan. Painopiste on tänä vuonna ruuan verkkokaupassa, sillä se mahdollistaa opetustyön toteutumisen myös etäopetustilanteessa.

Aiheen valinta ja suunnittelutyö on toteutettu yhteistyössä S-ryhmän kanssa, mutta visan sisällöstä ja pedagogisesta suunnittelusta vastaa Ruokatieto Yhdistys ry:n ruokakasvatusasiantuntijat. S-ryhmä toimii visan rahoittajana ja palkitsee voittajajoukkueen keväällä 2021.

Ruokatiedon Ruokavisa on koulujen keskuudessa vahva ruokakasvatusbrändi. Viimeisimpään Ruokavisaan ilmoittautui huikeat 94 opettajaa ja alkueriin osallistui n. 3000 oppilasta ympäri Suomen. Visaan valmistava oppimateriaali julkaistaan marras-joulukuussa 2020 ja visa käydään tammi-helmikuussa 2021.

Mikä Retki kauppaan?

Retki kauppaan on S-ryhmän ja Ruokatiedon yhdessä laatima opetuskokonaisuus, joka opettaa koululaisille arjen ruokataitoja ja fiksua kuluttamista uudella tavalla. Kaupparetkillä tutkitaan muun muassa, mistä tuotteet tulevat ruokakaupan hyllyihin, missä leivässä on eniten kuitua tai mistä merkistä tunnistaa kotimaisen ruoan.  Retki tukee opetussuunnitelman mukaista ”ulos luokasta oppimaan ” -ajattelua, jossa oppilaitoksia kannustetaan yhteistyöhön yritysten kanssa osana koulutyötä ja opiskelua. Oppimateriaali on Ruokatiedon ruokakasvatusasiantuntijoiden tuottamaa.

Ruokakasvatusmallia on toteutettu alakouluissa ympäri Suomen. Vuoden 2019 aikana järjestettiin yli 100 retkeä. Malli on saanut kiitosta oppilailta, opettajilta, vanhemmilta ja kaupan henkilökunnalta. Nyt tykätty ruokakasvatusmalli laajenee myös yläkoululaisille.

Lisätiedot: Noora Laukkanen, ruokakasvatuksen asiantuntija, Ruokatieto Yhdistys ry, noora.laukkanen(at)ruokatieto.fi, p. 044 236 003

Aino Sten, viestintäpäällikkö, SOK Marketkaupan ketjuohjaus, aino.sten(at)sok.fi, p. 010 768 0279


Kuvat: Sanna Liimatainen

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.