Monella on jemmarahaa, josta he eivät tiedä – jopa 350 miljoonaa euroa käyttämätöntä rahaa S-Pankissa asiakasomistajien tileillä - S-ryhmä
Korttimaksupääte

Monella on jemmarahaa, josta he eivät tiedä – jopa 350 miljoonaa euroa käyttämätöntä rahaa S-Pankissa asiakasomistajien tileillä

S-Etukortti löytyy jo lähes neljältä miljoonalta suomalaiselta ja vuonna 2019 niillä kerättyä Bonusta ja muita etuja maksettiin asiakasomistajille keskimäärin 160 euroa. Osa jemmaa Bonuksensa tietoisesti tulevaa varten, mutta moni ei vielä edes tiedä bonuspottiaan: S-Pankin tileillä on koskemattomana asiakasomistajien rahoja jopa 350 miljoonaa euroa.

5.6.2020

Käyttämällä vihreää S-Etukorttia S-ryhmän toimipaikoissa voi kerryttää rahana maksettavaa Bonusta. Moni näin tekeekin: oma tai rinnakkaiskortti löytyy 3,8 miljoonalta suomalaiselta. Vuonna 2019 tyypillinen asiakasomistaja sai 160 euroa Bonusta ja muita etuja. Yhteensä S-ryhmä palkitsi asiakasomistajiaan viime vuonna yli 400 miljoonalla eurolla.

”Olemme osuuskauppa, ja tehtävänämme on tuottaa etuja ja hyötyjä asiakasomistajille. Bonuksella palkitsemme jäseniämme keskittämisestä. Kertynyt Bonus maksetaan euroina, mutta moni kuitenkin käyttää S-Etukorttia tottumuksesta muistamatta tarkistaa saatikka hyödyntää kertyneitä bonusrahoja”, toteaa S-ryhmän asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen.

Bonus kertyy progressiivisesti, eli takaisin maksettava bonusprosentti kasvaa, mitä enemmän ostoksia tekee. Jos asiakasomistajaperhe kuluttaa kuukaudessa vihreää korttia vilauttamalla vähintään 900 euron verran, Bonusta maksetaan viisi prosenttia. Aktiivisimmat asiakasomistajat saavatkin tililleen vuosittain Bonuksena ja muina etuina jopa yli tuhat euroa.

Bonuksia voi kerätä noin 2 000 toimipaikasta ympäri Suomen – S-ryhmän yli 950 marketista, 470 huoltoasemalta, 500 ravintolasta ja kymmenistä hotelleista. Bonusta kertyy myös esimerkiksi sähköstä, vakuutuksista ja puhelinliittymistä.

Rahat hyötykäyttöön

Bonuksen maksamista varten jokaiselle asiakasomistajalle avataan liittymisen yhteydessä S-Pankkiin tili, jolle maksetaan asiakasomistajan omasta ja mahdollisista rinnakkaiskorteista kertyvä Bonus kerran kuussa.

Osa asiakasomistajista säästää tietoisesti tulevaisuutta tai asettamaansa tavoitetta varten siirtämällä Bonuksen rahastoon, mutta säästäjien joukossa on myös heitä, jotka eivät todennäköisesti edes tiedä tilillä odottavista bonusrahoista. Käyttämättömiä rahoja on asiakasomistajien tileillä S-Pankissa tällä hetkellä jopa 350 miljoonan euron edestä.

”Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että saisimme asiakkaamme ottamaan nämä rahat hyötykäyttöön. Tarjoamme esimerkiksi maksutta kaikille asiakasomistajille ja heidän perheenjäsenilleen tilin lisäksi myös kortin ja pankkitunnukset, joiden avulla tiliä pääsee käyttämään”, sanoo korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell S-Pankista.

Helpoiten tilille kertyneet rahat saa käyttöön hankkimalla maksuominaisuudella varustetun S-Etukortti Visan, jolla voi maksaa tilille kertyneillä rahoilla kaikkialla maailmassa. S-ryhmässä S-Etukortti Visalla maksaessa saa Bonuksen lisäksi myös maksutapaetua.

”Eniten S-Etukortti Visaa käytetäänkin ruokakaupoissa, ravintoloissa sekä bensatankilla ja liikennemyymälöissä”, Lundell jatkaa.

Kätevimmin oman Bonus-saldon pääsee tarkistamaan S-mobiili-sovelluksesta, johon voi kirjautua kaikilla pankkitunnuksilla. S-mobiilista löytyy myös esimerkiksi S-Pankin palvelut ja tietoa omista ostoksista.


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.