Menestysreseptituote Rostis vietiin käsistä: 130 000 Rostista myyty kahdessa päivässä - S-ryhmä
rostis halkaistu

Menestysreseptituote Rostis vietiin käsistä: 130 000 Rostista myyty kahdessa päivässä

Tiistaina S-ruokakauppojen paistopisteille lanseerattu Suomalainen menestysresepti -kilpailun voittajatuote Rostis ylitti sekä S-ryhmän että Leipomo Rostenin odotukset. Myymälöiden paistopisteillä Rostiksia poimittiin paikoin ostoskoreihin nopeammin kuin niitä ehdittiin paistaa. Rostis kiilasi kappalemyynneiltään kauppojen myydyimpien tuotteiden joukkoon.

27.8.2020

- Asetimme Rostikselle miljoonaluokan myyntiennusteen, mutta kysyntä oli odotuksiimme nähden moninkertaista ja yllätti todella positiivisesti. Myös muut tiistaina lanseeratut menestysresepti-tuotteet ovat kiinnostaneet asiakkaita. Täysin uusien tuotteiden kanssa pyrimme vastaamaan kysyntään mahdollisimman hyvin, mutta paikoin saattaa yksittäisissä myymälöissä joku tuotteista päästä hetkellisesti loppumaan. Suomalainen menestysresepti -tuotteiden laaja lanseeraus on pienten yritysten tuotantolinjoille valtava ponnistus ja arvostamme heidän työtänsä valtavasti. Uutuustuotteita täydentyy lisää kauppoihimme päivittäin ja nämä tuotteet ovat kokeilemisen arvoisia, vakuuttaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Rostis on uudenlainen ruispohjainen paistopistetuote, jonka rapean kuoren sisältä löytyy maukas riisipuuro- ja munatäyte. Rostis on myynnissä Prismojen, S-markettien, Food Market Herkkujen sekä isoimpien Alepojen ja Salejen paistopisteillä yksittäiskappaleina sekä neljän kappaleen pusseissa. Tuote lisätään pienempienkin paistopisteellisten myymälöiden valikoimiin tuotteen saatavuustilanteen salliessa. Erityisesti kätevät valmispussit ovat tarttuneet asiakkaiden ostoskoreihin nopeaan tahtiin.

- Leipomomme historiassa emme ole nähneet vastaavaa suurkiinnostusta uutuustuotetta kohtaan. Seuraamme ihmeissämme sosiaalisen median vilkasta ja innostunutta keskustelua Rostiksesta ja samalla myyntiä kaupoissa. Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa meitä edustanut tuotekehittäjä Katariina Vesterinen oli lanseerauspäivänä itse maistattamassa Rostiksia Turussa Itäharjun Prismassa. Oli ilo seurata vierestä, kun asiakkaat tulivat kertomaan odottaneensa tuotetta, iloitsee markkinointijohtaja Veera Meltovaara Rostenin leipomosta.

Suomalainen menestysresepti on S-ryhmän ideoima kilpailu, jossa etsitään kotimaisia ruoan uusia supertähtiä. Kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. Finaalissa kisasivat Rostenin leipomon Rostiksen lisäksi Huonon äidin valmisruoka, Kuusamon kalan Kalalastu, Lapin Marian Villipesto sekä Elite Fitnessin Äidin patukka. Tuotekehitystä seurattiin Nelosella TV-ohjelmassa läpi kesän. Kilpailun palkintona on paikka S-ruokakauppojen hyllyllä sekä näyttävä tuki lanseerausmarkkinoinnissa. Rostis ja muut kilpailun finaalituotteet tuotiin myyntiin S-ruokakauppoihin nyt tiistaina 25.8. Viime vuoden voittajatuote Boltsi oli S-ruokakauppojen myydyin uutuustuote vuonna 2019.


Kuvat: Leipomo Rosten Oy

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.