Valtaosa S-ryhmän toimipaikoista palvelee asiakkaitaan normaalisti myös kaksipäiväisen lakon ajan, koska ne eivät kuulu työtaisteluiden piiriin. Työnseisaus ei vaikuta lähimyymälöiden eli Sale- ja Alepa-myymälöiden toimintaan. S-marketeistakin lähes kaikki palvelevat lakon ajan normaalisti. Prismoista suuri osa palvelee lähes normaalisti tai hieman rajoitetuin aukioloajoin. Kokonaan suljettuna kaksipäiväisen lakon ajan on 12 Prismaa ja 4 S-marketia.
”Olemme yrittäneet valmistautua lakkoon parhaamme mukaan ja tehneet poikkeusjärjestelyitä asiakkaiden kauppapalveluiden turvaamiseksi. On selvää, että näinkin laajalla lakolla kuitenkin on vaikutuksia, ja meillä ne kohdistuvat nyt pääosin 12 Prismaan, jotka ovat lakon ajan suljettuna”, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho toteaa.
Ruoan verkkokaupassa lakkotilanne voi vaikuttaa tilaus- ja noutoikkunoiden määrään.
”Ikävä kyllä jo tehtyjä verkkokauppatilauksia on jonkin verran jouduttu perumaan. Pyrimme kuitenkin tarjoamaan ruoan verkkokaupan palveluja laajasti lakonkin aikana: mikäli tutusta Prismasta ei löydy vapaita ikkunoita, kannattaa tarkistaa oman alueen muut myymälät. Ruoat voi tilata myös monista S-marketeista, Saleista ja Alepoista”.
Nyt käynnistynyt lakko päättyy lauantaina 11.2. klo 5.
Tämän hetkisen tiedon mukaan suljettuna ovat 9.-10.2. seuraavat S-ryhmän ruokakaupat:
Prisma Imatra
Prisma Lappeenranta
Prisma Hyllykallio
Prisma Kemi
Prisma Oulu Limingantulli
Prisma Oulu Linnanmaa
Prisma Tornio
Prisma Pietarsaari
Prisma Vaasa Kotiranta
Prisma Vaasa Liisanlehto
Prisma Pori Länsi-Pori
Prisma Pori Mikkola
S-market Kouvola
S-market Myllykoski
S-market Savela
S-market Vaajala
Vaikka oma Prismasi olisi auki, voi sen aukioloissa olla lakkopäivinä muutoksia. Tarkista oman lähikauppasi aukioloajat: Myymälätiedot | S-kaupat ruoan verkkokauppa