korona kotitesti

Koronan kotitestien hinta laski S-ryhmän myymälöissä – testejä myyty korona-aikana jo noin 700 000 kappaletta

Koronan kotitestin hinta on tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien 3,89 € kappaleelta kaikissa S-ryhmän myymälöissä.

1.1.2022

Eduskunta päätti 28.12. vapauttaa koronaviruksen kotitestit väliaikaisesti arvonlisäverosta 1.1.2022 alkaen. 

”Olemme tyytyväisiä eduskunnan päätöksestä ja kuten olemme luvanneet, laskemme heti tästä päivästä alkaen kotitestien hintoja arvonlisäveron verran – ja hieman enemmänkin”, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho

Kotitestien uusi hinta S-ryhmän myymälöissä (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) on 3,89 euroa kappaleelta. Testejä myydään myös viiden kappaleen pakkauksissa, joiden hinta on 19,45 €. 

Koronan kotitesteissä on ollut paikoitellen saatavuushaasteita kysynnän noustua räjähdysmäisesti joulun aikaan. Saatavuustilanne paranee tammikuun alkupuolella, kun varastoon saapuu suuria määriä kotitestejä.  

”Prismoissa on edelleen myynnissä myös aiemmin tiedottamaamme täydennyserää koronan kotitestejä. Kyseisen erän tuotteet ovat myynnissä ainoastaan Prismojen infopisteillä, jotta saamme annettua ostajalle mukaan pakkauksesta uupuvat suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet. Myös normaaleilla suomenkielisillä pakkausmerkinnöillä varustettuja kotitestejä täydennetään myymälöihin jatkuvasti”, Päällysaho sanoo. 

Vuoden 2021 loppuun mennessä S-ryhmä on myynyt kaiken kaikkiaan yli 700 000 koronan kotitestiä.  

Lisätietoa koronan kotitesteistä löydät THL:n sivuilta. S-ryhmän kaupoissa myytävät antigeenitestit soveltuvat akuutin koronatartunnan toteamiseen. Antigeenitestit tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää. Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. 


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.