Kerää ja skannaa

Kerää ja skannaa -palvelu laajenee: kohta lähes 30 Prismassa voi skannata ostokset suoraan kassiin jo kauppaa kiertäessä

S-ryhmä on pilotoinut kahden vuoden ajan muutamassa myymälässä palvelua, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessä. Näin kassalla asiointi on sujuvampaa, kun ostoksia ei kassalla erikseen skannata ja pakata ostoskorista kassiin. Kerää ja skannaa -palvelu on ollut niin pidetty, että se tuodaan vuoden 2022 aikana 25 Prismaan jo pilottivaiheessa palvelua tarjonneiden neljän Prisman lisäksi.

15.3.2022

-      Haluamme tarjota asiakkaillemme erilaisia asiointitapoja: verkkokauppa, pikakassa, perinteinen linjakassa sekä kerää ja skannaa muodostavat kokonaisuuden, josta jokainen voi löytää itselleen sopivan asiointitavan. Ostoskierroksen aikana käytettävät itseskannauspalvelut ovat todella suosittuja esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Näissä maissa paikoin jopa puolet asiakkaista skannaa ostokset jo niitä kerätessään. Testasimme palvelua kahden vuoden ajan ja positiivisen palautteen perusteella päätimme laajentaa, kertoo kehityspäällikkö Riikka Thilman S-ryhmän marketkaupasta.

Palvelua kiittävät erityisesti ison ostoskorin asiakkaat

Yksi ensimmäisten joukossa palvelun pilotointiin mukaan lähteneistä myymälöistä oli Prisma Keljo Jyväskylässä. Marraskuusta 2019 myymälän sisäänkäynnin luokse on sijoitettu käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen. Henkilökunta opastaa rekisteröitymisessä ja laitteen käytössä. Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan sutjakasti vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista.

-      Olemme saaneet asiakkailta paljon kiitosta Kerää ja skannaa -palvelusta. Erityisen paljon sitä käyttävät ostoskärryjen kanssa kulkevat, paljon kerralla ostavat asiakkaat, jotka voivat kätevästi pakata tuotteita jo ostoskärryihin sijoittamiinsa ostoskasseihin. Kassalla jää sitten yksi vaihe pois, kun tavaroita ei tarvitse erikseen purkaa ja pakata uudelleen. Positiivisessa palautteessa korostuvat helppous, nopeus sekä se, miten henkilökunta on apuna uuden palvelun käytössä. Palvelu on ollut Prisma Keljossa niin pidetty, että tuomme sen nyt myös Prisma Palokkaan ja myöhemmin keväällä myös Prisma Seppälään, iloitsee prismajohtaja Tommi Viitanen osuuskauppa Keskimaasta.

Palvelun saa käyttöönsä, kun näyttää myymälän sisäänkäynnin luona olevan kalusteen lukijalle S-Etukorttia. Ensimmäisellä kerralla hyväksytään käyttöehdot, seuraavilla pelkkä S-Etukortin vilautus vapauttaa käsiskannerin. Palvelu on suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.