Hope ry ja Prisma.fi

Joulu on antamisen aikaa – Prisman verkkokaupasta voit nyt lahjoittaa vähävaraisille lapsille

Joulunaika lähestyy ja Prisman verkkokaupan asiakkailla on jälleen mahdollisuus lahjoittaa jouluiloa vähävaraisille lapsille ja nuorille. Lahjoitusmahdollisuus yhteistyössä Hope ry:n kanssa toteutetaan nyt jo kolmatta kertaa.

27.11.2019

Hope ry on vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö, joka auttaa vähävaraisia lapsia ja perheitä ympäri Suomea. Verkkokaupasta ostetut lahjat toimitetaan Hope ry:lle, joka jakaa ne joululahjoina pääkaupunkiseudulla. Edellisvuonna Prisman verkkokaupan asiakkaat lahjoittivat kampanjan aikana yli 2000 lahjaa.

-       Suomessa elää jopa 150 000 lasta perheissä, joiden arkea varjostaa vähävaraisuus. Näille lapsille toisen lahjoittama joululahja tuo valtavasti iloa. Lisäksi lahjan myötä välittyy perheisiin välittämisen ja toiveikkuuden tunteita, kertoo Hope Ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Kuinka valita se oikea, toista miellyttävä lahja?

Lahjoittaja voi itse valita lahjaksi minkä tahansa verkkokaupan tuotteen. Toista miellyttävän lahjan löytäminen voi kuitenkin välillä olla vaikeaa. Varsinkin kun lahjoittaa tuntemattomalle ihmiselle. Valintaa helpottamaan ja vastaanottajan jouluiloa varmistamaan Hope ry keräsi Prisman verkkokaupan sivuille kattavan toivelistan lahjoista, joita lapset ja nuoret erityisesti tänä jouluna toivovat.

Lahjoituksen tekeminen verkkokaupassa onnistuu helposti. Valitsemalla toimitustavaksi ”Toimitus Hope ry:lle”, kaikki tilauksen tuotteet toimitetaan Hope ry:lle, joka jakaa lahjat eteenpäin niitä toivoville. Mahdolliset muut omat ostokset tulee tehdä erillisenä tilauksena.

-      Hope ry tekee tärkeää työtä. Haluamme yhdessä asiakkaidemme kanssa olla mukana luomassa jouluiloa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Uskon, että pystymme yhdessä keräämään tänä vuonna vielä viime vuotta suuremman lahjoituslahjamäärän, arvioi käyttötavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Kun lahjan ostaa verkkokaupasta viimeistään 14.12. mennessä, lahja ehtii jouluksi perille. Tämän jälkeenkin tulleet lahjat jaetaan, muun muassa synttärilahjoina ensi vuoden puolella.

www.prisma.fi


Kuvat: Hope ry

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.