Ässäduunissa

Korona-aika tarjosi mahdollisuuden työnkiertoon

3.6.2020

Katariina Linnala, Maija Nousiainen, Minna Tulokas

Blogi_työnkierto_pääkuva

Koronakriisin puhjettua on S-ryhmän laaja toimialakirjo osoittanut hyötynsä myös henkilöstön näkökulmasta. Esimerkiksi matkailu- ja ravitsemiskaupan ajauduttua taloudelliseen ahdinkoon voitiin uhkaavat lomautustarpeet välttää siirtämällä työvoimaa marketteihin, joissa kysyntä on kasvanut. Tämä ei ole koskenut pelkästään toimipaikkojen henkilöstöä, vaan työkiertoa tapahtui myös asiantuntijatehtävissä.

Kolme eri tehtävissä olevaa SOK-yhtymän työntekijää kertoo kokemuksistaan siirryttyään lomautuksen sijasta SOK Vähittäiskaupan ketjuohjaukseen tietosisältöassistentin tehtäviin.  Toimenkuvaan kuuluu tuotetietojen rikastaminen ja tiedon etsiminen eri lähteitä ja järjestelmiä käyttäen Prisma.fi-, Foodie.fi-, Kodinterra- ja Food Market Herkku -verkkosivustoille. Työt tehdään poikkeusaikana pääosin etätyönä.

[object Object]

Katariina Linnalan normaali työ on liiketoimintatiedon ylläpidon asiantuntija SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksessa. Toimenkuva koostuu hotellien erilaisten hinnastojen ja sopimushintojen päivittämisestä ja ylläpidosta omiin järjestelmiin ja varauskanaviin sekä asiakasrekisterin ja laskutustietojen päivittämisestä ja ylläpidosta. Näin hän kertoo kokemuksistaan tietosisältöassistenttina:

”Työt ovat lähteneet liikkeelle sujuvasti ja olen erittäin iloinen ja kiitollinen saamastani mahdollisuudesta tutustua Vähittäiskaupan toimialaan. Mielenkiintoista on myös ollut opetella uutta ja saada näkemystä vähittäiskaupasta.

Saimme ensimmäisellä viikolla käyttöön järjestelmän ja pikaisen perehdytyksen siihen. Tapaamme noin kerran viikossa esimiehemme kanssa, jolloin käymme läpi eteen tulleita kysymyksiä tai haasteita. Tukea on saatavilla myös Teamsin kautta tarvittaessa.

Tehtävää on hyvin pystynyt hoitamaan etänä. Toki uuden järjestelmän käyttö on aiheuttanut joitain haasteita, mutta eteenpäin on päästy hyvin yhdessä pähkäilemällä muiden tehtävässä aloittaneiden kanssa ja viikoittaisten tapaamisten tuella.

Järjestelyn parhaita puolia on ehdottomasti ollut ”ison talon” mahdollistamat edut eli mahdollisuus tutustua ja saada kokemusta toiselta toimialalta lomautetuksi tulemisen sijaan. Erilainen työkokemus on myös aina eduksi.”

[object Object]

Maija Nousiainen työskentelee yleensä digisuunnittelijana markkinointitiimissä SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksessa ja toimii muun muassa somevastaavana, Raflaamo.fi-sivuston sisältövastaavana ja kentän päivittäjien tukena sekä osallistuu kohdennetun asiakasviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Näin Maija kertoo siirtymisestään uusiin tehtäviin:

”On ollut kiva hypätä itselle täysiin uusiin tehtäviin, haastaa itseään uuden parissa ja päästä tutustumaan vähittäiskaupan maailmaan. Olen aiemmin työskennellyt niin elintarvikealalla markkinointitehtävissä kuin myös myyjänä Alepassa ja Prismassa ja on ollut näihin tehtäviin peilaten mielenkiintoista päästä tutustumaan, mitä täällä hankinnan päässä tapahtuu. Kokemus on ollut kiinnostava myös kuluttajan näkökulmasta katsottuna: ruokakaupassa asiointi on meille kaikille arkea, mutta harvoin tulee ajatelleeksi mitä kaikkea täällä taustalla tapahtuu.

Perehdytyksessä tutustuimme aluksi hankinnan kokonaiskuvaan – mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin uutuustuote päätyy Prisman hyllylle. Kuulimme myös siitä, mitä kaikkea tietoja tuotteista on jo lainkin nojalla välttämätön kertoa verkossa, miten tiedot esitetään eri paikoissa ja mistä tietoa on mahdollista hankkia. Olennainen osa perehdytystä oli myös järjestelmien esittely ja niihin tutustuminen. 

Tähän tehtävään ei juuri sisälly palavereja ja sähköposteja, joten voin keskittyä työhön keskeytyksettä lähes koko päivän ajan. Useiden satojen tai tuhansien tuotteiden tietojen selvittäminen vie aikaa, joten esimerkiksi elintarvikkeiden ainesosaluetteloiden etsimisen ja täydentämisen parissa on vierähtänyt jo toista viikkoa.

Välillä tulee ongelmatilanteita vastaan, kun jotain tietoa ei meinaa millään löytyä tai eri järjestelmien kanssa tulee ongelmia, jolloin pohdimme yhdessä työkavereiden kanssa Teamsin välityksellä, miten edetä. Myös salapoliisitaidoille on tullut käyttöä, kun jostain tuotteesta ei tahdo löytyä mitään tietoa tai tiedot kyllä ovat järjestelmissä, mutta eivät jostain mystisestä syystä siirry sieltä eteenpäin.

Haastavista ajoista huolimatta maaliskuussa oli ilo seurata, kun hotelli- ja ravintolatyöntekijät ympäri Suomen saivat mahdollisuuden siirtyä kaupan puolelle töihin. On hienoa, että vastaavia mahdollisuuksia oli mahdollista toteuttaa talon sisällä myös meille konttorin puolella työskenteleville. Parhaisiin puoliin lukeutuu myös mahdollisuus päästä tutustumaan uusiin tehtäviin – ilman lomautusta normaalista tehtävästäni olisin tuskin ikinä päätynyt tänne.

Työnkiertoa olisi kiva päästä kokeilemaan myös oman toimialan puolella: olen normaalissa tehtävässäni päivittäin paljon tekemisissä hotelli- ja ravintolatyöntekijöiden kanssa, mutta en ole työskennellyt päivääkään hotellissa tai ravintolassa. Toisaalta myös tutustuminen eri osastojen markkinointitiimien tehtäviin olisi varmasti palkitsevaa ja sieltä voisi saada paljon käytännön oppeja ja uusia ideoita omiin tehtäviin.

Olen aina arvostanut ison työnantajan tuomia etuja, kuten monipuolisia etenemismahdollisuuksia, mutta en aiemmin ollut tullut ajatelleeksi isosta ja monella eri toimialalla toimivasta työnantajasta olevan hyötyä myös lomautustilanteissa.”

[object Object]

Minna Tulokas toimii normaaleina aikoina laskutusassistenttina SOK Palveluässän Tukitoiminnot-tiimissä. Minnan toimenkuvaan kuuluu monenlaisia laskutustehtäviä SOK:lle ja tytäryhtiöille. Näin Minna kertoo työnkierrostaan SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksessa:

”Meitä aloitti kolme yhtä aikaa samassa tehtävässä, joten perehdyimme tehtävään yhdessä ensiksi Ässäkeskuksessa. Tiimiesimies Taru Pennanen perehdytti meitä tarvittaviin järjestelmiin ja ryhmäpäällikkö Miika Sipilän kanssa tutustuimme Teams-palavereissa tietosisältöyksikön rooliin vähittäiskaupan hankinnassa ja tuotetietojen tärkeyteen verkkokaupan kannalta.

Me ”kesätyöläiset” olemme oppineet myös toisiltamme, olemme usein yhteyksissä Teamsin chatin avulla, kysellään toisiltamme apua ja vinkkejä, jos tulee tenkkapoo vastaan.

Olen päässyt hyvin tekemisen makuun ja koko ajan oppii uutta. Tämä on myös ollut erilaista kuin oma varsinainen työni ja aika on kulunut nopeasti. Parhaita puolia on, että pääsee näkemään käytännössä, mitä toisessa yksikössä tehdään ja miten toimitaan. Kiinnostavaa on esimerkiksi ollut tajuta, mistä ja miten tuotteiden tiedot tulevat verkkokauppojen sivuille.

Työkierto on osoittanut, että aina kannattaa tarttua tilaisuuteen kokeilla jotain uutta ja laajentaa osaamistaan.”

Katariina Linnala, Maija Nousiainen, Minna Tulokas

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.