29.10.2026
30.11.2012
SOK avaa kahdennentoista Prisman Pietariin
SOK avaa Pietariin kahdennentoista Prisman lauantaina, joulukuun ensimmäisenä päivänä. Prisma sijaitsee Frunzenskin kaupunginosassa Bukharestskaya- ja Salova- katujen vilkkaassa risteyksessä. Prisma-hypermarketilla on kokoa noin 8 500 neliömetriä.– Prisman sijainti on erinomainen. Prisma sijaitsee samassa rakennuksessa joulukuussa avattavan uuden metroaseman ja Kontinent-kauppakeskuksen kanssa. Tämä on Pietarin ensimmäinen hypermarket, joka sijaitsee samassa rakennuksessa metroaseman kanssa. Lähellä on suuri asuinalue ja Bukharestskaya-katu on yksi alueen vilkkaista pääkaduista, joten Prismaan on helppo tulla metrolla, jalan tai autolla. Raitiovaunukin kulkee vierestä, sanoo SOK Retail Int. Oy:n toimitusjohtaja Vesa Punnonen.Prisman asiakkaiden käytössä on 640 autopaikan parkkihalli sekä 200 ulkopaikkaa.Yksikkö valmistui suunnitellussa aikataulussa. Myymälän tilat ja parkkihalli ovat Prisman omassa omistuksessa.– Etenemme Prisma-projekteissamme strategiamme mukaisesti. Tänä syksynä olemme jo avanneet Mezhdunarodnayan ja Atlantic Cityn Prismat sekä logistiikkakeskuksen. Lisäksi joulukuun lopussa avaamme vielä hypermarketit Grand Canyon ja Balkana Nova -kauppakeskuksiin. Yhteensä Prismoja tulee olemaan Pietarin alueella noin 30 pidemmällä tähtäimellä, Punnonen kertoo.
