29.10.2026
3.4.2020
Kassakapuloista luovutaan, kuittiin koskee vain asiakas
S-ruokakaupoissa luovutaan kassakapuloiden käytöstä ja asiakkaita ohjeistetaan ottamaan kuittituloste itse. Kuitit voi saada myös sähköisesti. Ostoksia ei kannata pakata rinnakkain, vaan antaa asiointirauha kaikille.Kaikissa S-ruokakaupoissa luovutaan toistaiseksi kassakapuloiden käyttämisestä. Myymälähenkilökuntamme ohjaa asioinnin sujuvuutta kassalinjastoilla. Myös kassojen kuittipäätteet käännetään asiakkaisiin päin siten, että asiakkaat voivat itse ottaa kuittitulosteen sen sijaan, että myyjä ojentaisi sen asiakkaalle. Näin pyritään vähentämään lähikontaktia ja tekemään kauppareissusta mahdollisimman hygieenistä.Asioidessa on hyvä muistaa metrin turvaväli muihin asiakkaisiin ja kaupan henkilökuntaan asioinnin kaikissa vaiheissa.”Aivan rinnakkain ei kannata ostoksia pakata, vaan edellisen asiakkaan tulee antaa pakata ostokset kaikessa rauhassa. Omaa vuoroa tulisi malttaa odottaa hedelmiä ja vihanneksia punnitessa, kassalle jonottaessa ja ostoksia pakatessa”, muistuttaa ruokaturvallisuuden asiantuntija Sari Ristaniemi S-ryhmän vähittäiskaupasta.Sähköiset kuitit käyttöönOttamalla käyttöön sähköisen kuittipalveluun voi luopua kassalla saatavista paperisista kuiteista ja takuukuiteista. Sähköisen kassakuitin voi aktivoida S-mobiilissa ja päivittämällä
S-Etukorttinsa myymälän S-Etukorttipäätteellä. Sähköisen kuitin saa S-ryhmän S-marketeista, Prismoista, Saleista, Alepoista, Food Market Herkuista, Kodin Terroista, Sokoksista, Emotioneista ja ABC:stä. Paperisista kuiteista voi luopua kokonaan, jos käytössä on S-Etukortti maksuominaisuudella (Visa Debit tai Credit) tai MobilePay.Kaikissa S-ryhmän ruokakaupoissa voi maksaa myös esimerkiksi MobilePay-sovelluksella vain omaa älypuhelinta käyttämällä. MobilePay tunnistaa myös, jos asiakas on luopunut
paperikuiteista. Kuitit tallentuvat S-mobiilin sähköiseen kuittiarkistoon eikä
paperikuittia tulostu. Näin otat sähköisen kassakuitin käyttöön:
- Avaa puhelimessasi S-mobiili (tai lataa se sovelluskaupasta), siirry asetuksiin Minä-valikosta ja ota palvelu käyttöön ohjeiden mukaisesti. Jatkossa saat kassakuitin puhelimeesi noin minuutin kuluessa maksamisesta. Kuitteja voit selata S-mobiilista puhelimeltasi sekä kirjautumalla omiin tietoihisi.
- Jos haluat luopua paperisista kuiteista kokonaan, aktivoi S-mobiilissa myös paperiton asiointi käyttöön. Päivitä sen jälkeen vielä tieto omaan S-Etukorttiisi toimipaikkasi itsepalvelupisteessä S-Etukorttipäätteellä esim. kauppareissusi yhteydessä laittamalla S-Etukortti Visa S-Etukorttipäätteen sirulukijaan sekä painamalla F1-näppäintä.
KATEGORIAT
- Market
