Ruokamanifesti: Hävikki on mielikuvituksen puutetta - S-ryhmä
Ruokamanifesti: Hävikki on mielikuvituksen puutetta

Ruokamanifesti: Hävikki on mielikuvituksen puutetta

Ruokamanifesti: Hävikki on mielikuvituksen puutetta

Hukkaamme hävikkinä peräti kolmanneksen syömäkelpoisesta ruoasta. Samalla kuormitamme tarpeettomasti ilmastoa. Kulutuksen ilmastovaikutuksista reilu viidennes syntyy ruoan tuotannosta ja sen kulutuksesta – tai hukkaamisesta.

Parin vuosikymmenen kuluttua meitä on täällä yli 9 miljardia. Nykymenolla ruoan tuotantoa pitää lisätä massiivisesti, jotta tulevaisuudessa kaikille riittää ruokaa. Tätä ruokakuilua on mahdollista pienentää. Jos onnistumme puolittamaan nykyisen ruokahävikin vuoteen 2050 mennessä, pystymme kattamaan kuilusta viidesosan.

Hävikkiä on mahdollista vähentää ja sitä pitää vähentää. Hyvien työkalujen ja teknologian lisäksi tarvitsemme asennemuutosta ja parempaa mielikuvitusta.

Hävikin vähentäminen on ympäristöteko, johon meillä jokaisella on varaa.

Me S-ryhmässä vähennämme olemme vähentäneet omasta toiminnastamme syntynyttä ruokahävikkiä 16 prosenttia vuoden 2014 tasosta ja autamme myös asiakkaitamme vähentämään ruokahävikkiä kotona.

Myöhäisten iltatuntien Happy Hour -hinnoittelumme on laajentunut valtakunnalliseksi. Näiden tuntien aikana saa 60 prosentin alennuksen tuotteista, joiden päiväys on menossa vanhaksi.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.