Itselle ja ilmastolle fiksua ruokaa

Itselle ja ilmastolle fiksua ruokaa

Innostamme suomalaisia syömään fiksummin. Helpotamme arkea digipalveluilla ja tarjoamme tiedon parempiin ruokapäätöksiin. Tavoitteenamme on, että vuoden 2030 loppuun mennessä 65 % myymästämme ruoasta on kasvipohjaista ja 80 prosenttia on kotimaassa valmistettua. Olemme toimillamme tuoneet satokauden kasvikset ja kotimaisen kalan entistä useammin suomalaisten ruokapöytään. Tarjoamme työkaluja ilmastoviisaaseen kuluttamiseen ja meistä hävikki on mielikuvituksen puutetta. Ideoimme terveellisempää lasten lautasille ja uusia tapoja opettaa kuluttajataitoja koululaisille. Kun fiksut valinnat tehdään helpoksi, niitä myös tehdään.

Haluamme, että Suomessa syödään kotimaista ruokaa myös tulevaisuudessa. Siksi olemme mukana tekemässä Suomesta maailman kekseliäintä ruokamaata. Kiritämme kotimaista ruoantuotantoa kasvuun. Autamme asiakkaitamme löytämään kotimaiset tuotteet paremmin. Nostamme pienten ja keskisuurten yrittäjien ruokakeksintöjä valokeilaan Suomalainen menestysresepti -ruokainnovaatiokilpailussamme, joka tarjoaa kiihdytyskaistan kaupan hyllylle. Muita tekojamme kotimaisen ruoan puolesta ovat muun muassa maataloustuottajien tulevaisuusvalmennukset, maaperätutkimuksen tukeminen sekä yhteistyökumppanuus Uudistavan viljelyn e-opistossa.

Olemme keskustelleet asiakkaidemme, ruokavaikuttajien ja ruokaketjun kanssa suomalaisen ruoan arvostuksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Yhteisen vuoropuhelun tuloksena syntyi Ruokamanifesti, jonka yhdeksän teesiä hahmottavat suomalaisen ruoan tulevaisuutta. Ruokamanifestin ajatukseen kuuluu, että se ei jää vain puheeksi vaan ruokateot tehdään näkyviksi. Meillä S-ryhmässä on näköalapaikka siihen, mitä Suomi syö kotona, ravintoloissa ja tien päällä.

20 %

enemmän kalaa suomalaisten lautasille #suomunousuun #kalavallankumous

100 %

kotimaista lihaa ABC-liikennemyymälöiden ravintoloissa

70

uutta terveellisempää lapsille suunnattua tuotetta kauppoihin

10 %

pienentynyt hävikki ilta-alen aloittamisen jälkeen

80 %

myymästämme ruoasta on valmistettu kotimaassa

Uutisia aiheesta

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.