Osuuskaupat ja asiakkaat auttavat yhdessä – jo yli 600 000 euroa apua SPR:lle - S-ryhmä
Osuuskaupat ja SPR auttavat yhdessä

Osuuskaupat ja asiakkaat auttavat yhdessä – jo yli 600 000 euroa apua SPR:lle

S-ryhmä perusti yhteisen keräyksen Suomen Punaisen Ristin kanssa Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi. Olemme keränneet yhdessä asiakkaidemme kanssa jo yli 600 000 euroa SPR:n katastrofirahastoon.

14.4.2022

Auttamisen halu yhdisti s-ryhmäläiset ympäri Suomen. Alueosuuskaupat ja S-Pankki lahjoittivat kymmenen euroa jokaista henkilöstönsä jäsentä kohti. Yhteensä lahjoituksista tuli lähes 300 000 euroa alkupääomaa keräykselle.

Myös asiakkaamme ovat lahjoittaneet jo noin 300 000 euroa keräykseen – lämmin kiitos tuesta! Kutsuimme asiakasomistajamme mukaan lahjoittamaan esimerkiksi osan bonuksistaan näin halutessaan. Lahjoitusmahdollisuudesta kerrottiin verkkokaupoissamme, S-mobiilissa ja asiakasviestinnässä.

Suomen Punaisen Ristin kautta kerättävät varat ohjataan katastrofirahaston kautta Ukrainaan ja lähialueille. Punaisen Ristin avulla turvataan ihmisten perustarpeita. Punainen Risti toimittaa vettä, ruokaa, suojaa, hygieniatarvikkeita, ensiapua ja terveyspalveluita kriisialueelle. Tällä hetkellä Punaisella Ristillä on Ukrainassa työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Lisäksi Punaisen Ristin työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia työskentelee kriisin parissa Ukrainan ulkopuolella ja myös Suomessa.

S-ryhmä ja Suomen Punainen Risti jatkavat yhteistyötään keskittyen tässä vaiheessa Suomeen tulevien pakolaisten auttamiseen. Koska kriisi tulee jatkumaan pitkään, etsitään keinoja, joilla voidaan auttaa tehokkaasti ja kestävästi

S-ryhmän ja SPR:n keräys: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/s-ryhma

Moni on halunnut auttaa lahjakortein - ohjeet nyt myös ukrainan kielellä

Moni asiakkaistamme on halunnut auttaa Suomeen saapuneita ukrainalaisia perheitä myös S-ryhmän lahjakorttien avulla. Lahjakorttien antaminen ja käyttäminen on tehty nyt ukrainalaisille helpommaksi, sillä ohjeet lahjakorttien käyttöön löytyvät nyt myös ukrainan kielellä osoitteessa s-lahjakortti.fi/ukraina. Lahjakortit käyvät maksuvälineenä ruokaostoksilla ja muissa hankinnoissa kaikissa S-ryhmän toimipaikoissa, kuten Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Alepoissa.

Asiakkaat kuuden osuuskaupan alueella ovat voineet lahjoittaa myös pullonpalautusrahojaan TOMRAn pullonpalautusautomaattien yhteydessä. Pullonpalautusautomaattien kautta on kertynyt kuukaudessa jo noin 33 000 euroa SPR:n Ukrainan keräykseen.

*uutinen päivitetty 10.5.2022

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.