S-ryhmä mukana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa - S-ryhmä
Kuvateksti

S-ryhmä mukana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa

S-ryhmä on mukana Suomen ensimmäisessä materiaalitehokkuuden sitoumuksessa. Sitoumuksella vähennetään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia vuosina 2019–2021.

8.2.2019

Materiaalitehokkuuden sitoumuksella tavoitellaan koko elintarvikealan voimin erityisesti ruokahävikin vähentämistä ja kierrätyksen lisäämistä. Tavoitteet saavutetaan alan yritysten käytännön kehitystyön avulla.

Päivittäistavaratoimiala sitoutuu tavoittelemaan ruokahävikin vähentämistä 13 prosentilla vuoden 2016 tasosta vuoteen 2021 mennessä. Kierrätysasteelle asetettiin vastaavasti 78 prosentin tavoite samalle ajalle.   

Sitoumus vauhdittaa S-ryhmän ilmastotyötä

S-ryhmässä on jo vuosia tehty töitä kaupparyhmän ilmastovaikutusten pienentämiseksi. Esimerkiksi ruokakauppojen hävikkiä on vähennetty 17 prosenttia vuodesta 2014. Ruokahävikkiä vähennetään myymällä vanhenemassa olevat tuotteet alennuksella sekä ennakoimalla tuotemääriä ja valikoiman osuvuutta.

Kaikki S-ryhmän myymälöissä syntyvät jätteet lajitellaan hyötykäyttöön eli jäte hyödynnetään joko materiaalina tai energiana. Jo nyt valtaosa jätteistä kierrätetään materiaalitehokkuussitoumuksen tavoitteen mukaisesti uusien tuotteiden raaka-aineina. Tavoitteenamme on edelleen kasvattaa materiaalien hyötykäyttöä.

– Sitoumus tuo meille lisää vauhtia jo hyvin käynnissä olevaan ilmastotyöhömme. Tavoitteiden toteutuessa voimme vähentää toimenpiteillämme hiilidioksidipäästöjä jopa 10 000 tonnia. Lisäksi rahaa säästyisi yli 10 miljoonaa euroa, kertoo suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa 2019–2021 ovat mukana päivittäistavarakauppa, elintarviketeollisuus, pakkausala sekä työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.